Kunnanjohtajan palsta
Laukaassa 28.2.2013
Laukaan kunnanvaltuusto valitsi syksyllä 2012 allekirjoittaneen kunnanjohtajaksi. Edellinen kunnanjohtaja Esko Koliseva jää eläkkeelle 1.6.2013 alkaen ja viettää tällä hetkellä ansaittuja vuosilomiaan aina tuohon päivään saakka. Tästä syystä kunnanhallitus nimitti allekirjoittaneen vs. kunnanjohtajaksi 1.2.2013 alkaen. Tätä uutta aikaa on nyt eletty muutaman viikon verran.
Tämä palsta pysyy vielä hiljaisena, koska kunnanjohtajan valintaan (http://laukaa02.hosting.documenta.fi/kokous/2012170-1.HTM) liittyy hallinto-oikeuden käsittelyssä oleva valitus. Muutoksenhaku kunnallisten toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksiin kuuluu olennaisena osana demokratiaan. Kunhan edellinen kunnanjohtaja on virallisesti eläköitynyt ja kunnanjohtajan valintaan liittyvä valitus käsitelty, aion päivittää tätä kunnanjohtajan palstaa aktiivisemmin. Tarkoitukseni on saada myös muut johtavat viranhaltijat silloin tällöin kirjoittamaan tälle palstalle kuulumisiaan "vierailijakynänä".
Elämme kunnallisesti tärkeitä aikoja, ja uusilla kuntapäättäjillä on käsissään Laukaankin mittavassa historiassa merkittäviä päätöksiä, kuten kuntarakenneuudistukseen liittyvät asiat.
Laukaan kunnanjohtaja on jatkossakin kuntalaisten käytössä ja saatavilla. Saamastani luottamuksesta aiheutuvien isojen kiitosten aika koittanee sitten vähän myöhemmin. Nyt teen vs. kunnanjohtajana töitä hartiavoimin Laukaan puolesta.
Yhteistyöterveisin
Laukaan vs. kunnanjohtaja
Jaakko Kiiskilä
014-2675010
etunimi.sukunimi@laukaa.fi
sihteeri (tapaamiset ja yhteydenotot)
Hely Ingman-Sinettä
014-2675171
etunimi.sukunimi@laukaa.fi
|