Kesätyöt

Laukaan kunnan kesätyöt

Leiriohjaaja

Haku Kuntarekryssä 3.3.2024 saakka.

Tarjoamme leiriohjaajan kesätyötä ensisijaisesti laukaalaisille nuorille ajalle 3.-29.6.2024, 1-3 leiriä/ohjaaja. Leirien määrään vaikuttaa ohjaajaksi hakeneen toiveet sekä erityisosaaminen. Kesätöitä on tarjolla noin 25 nuorelle. Tarjoamme mukavan työyhteisön, jossa sinut perehdytetään tehtäviisi, vaihtelevan ja monipuolisen työn, ensiapukoulutuksen sekä arvokasta työkokemusta. Lisäksi leiriohjaajana saat maksuttoman majoituksen sekä ruokailut kesätyösi ajaksi.

Huom! Hakijan tulee olla 16 vuotta 1.6.2024 mennessä.

Leiriohjaajien haastattelut pidetään viikolla 11. Haastatteluun kutsutaan soittamalla. Kaikille hakeneille ilmoitetaan viikolla 12 sähköpostitse.

Hae leiriohjaajaksi tästä linkistä.

Puistotyöntekijä

Haku Kuntarekryssä 1.2.-17.3.2024

Laukaan kunnan vapaa-aikapalvelut ja tekninen toimi valitsevat laukaalaisia nuoria kesätyöntekijöiksi puistojen kunnostamiseen, ruohon leikkaamiseen ja yleisten alueiden hoitoon. Työt sijaitsevat lähinnä Laukaassa, Lievestuoreella, Vihtavuoressa ja Leppävedellä. Työ on ulkotyötä joten työntekijöiltä odotetaan työnmukaista pukeutumista. Omat eväät ruokailuun. Sadepäivinä työn sisältö vaihtelee. Työsuhde kestää 3 viikkoa. Työt alkaa aamuisin klo 7.00-8.00. Työpäivän kesto on 6 tuntia. Kesätyötä on tarjolla ajalle touko-elokuu 2024. Työntekijän opintojen lukukauden päättymisajankohta sekä muut esteet vaikuttaa kesätyön ajankohtaan. Tarvitsemme osan työntekijöistä jo toukokuussa, sekä osalla on mahdollisuus työskennellä vasta elokuussa.

Puistotyöntekijöiden valinta ja tieto päätöksestä ilmoitetaan hakijoille viikolla 14-15.

Hae puistotyöntekijäksi tästä linkistä.

Huom! Hakijan tulee olla 16 vuotta 1.6.2024 mennessä

Mikäli hausta tai paikoista on kysyttävää, niin kysy ihmeessä! Kysymyksiin vastaa Jenni Pekonen (leiriasiat), Pasi Muttonen (puistotyöt, Laukaa) ja Juha Laitinen 040 4842 408 (puistotyöt, Lievestuore).

Jenni Pekonen

Nuorisokoordinaattori

040 776 1381

Kuntala väistö, Laukaantie 14, PL 6
41340, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Pasi Muttonen

Työpajaesimies

+358 400410164

Rokkakankaantie 21
41350, Laukaa as.

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Ysit töihin -kesätyöhaaste 2024

Kaikilla 9. luokan päättävillä laukaalaisilla nuorilla on mahdollisuus palkalliseen kesätyöhön yrityksiin, yhteisöihin tai kotitalouksiin! Mukana haasteessa ovat Laukaan kunta, yrittäjät ja Laukaan 4H.

Kesätyöhaaste 2024