Torit

Yksi kesän parhaita hetkiä on päästä nauttimaan torilta ostetuista tuoreista, kotimaisista mansikoista. Samalla reissulla mukaan voi napata muita kotimaisia kasviksia, käsitöitä tai vaikkapa kupposen kahvia. Torit eivät hiljene talvellakaan vaan toripäivistä pääsee nauttimaan Laukaassa ympäri vuoden.

Laukaasta löytyy kaksi aluetta, jotka on varattu torikauppaa varten. 

Laukaan kirkonkylän
uusi torialue

Laukaantie 25, entisen K-marketin, Arwidssonintien puoleinen piha-alue

Lievestuoreen torialue

Liepeentie 6a, Lievestuore

Torikauppaa varten on varattu seuraavat alueet:

  • Kirkonkylän taajamassa torialue osoitteessa Laukaantie 25
  • Lievestuoreen taajamassa torialue osoitteessa Liepeentie 6a

Torilla saa myydä kaikkia tuotteita lakien, asetusten ja määräysten sallimin edellytyksin.

Yhdyskuntatekniset palvelut osoittaa erikseen markkina-aikoina ja tapahtumien yhteydessä torikauppaan käytettävät muut kuin torialueet.

 

Toripaikka on tilapäinen, joten toripaikan vuokrasopimuksia ei toistaiseksi tehdä eikä torimaksuja peritä

  • Kauppiaan tulee varustaa myyntipöytänsä selkeällä ja riittävän suurella nimikilvellä, josta käy ilmi kauppiaan nimi ja yritys.
  • Kauppiaalla tulee olla kaikki tarvittavat voimassaolevat viranomaisluvat
  • Kauppiaan on koottava torikauppajätteet suljettavaan jäteastiaan myyntiaikana. Torikaupan päätyttyä jätteet on siirrettävä niiden kokoamispaikkoihin. Torikauppias on velvollinen puhdistamaan myyntipaikkansa alustan.
  • Tavaroiden myyminen siten, että asiakkaille tai toiselle torikauppiaille aiheutuu haittaa tai häiriötä, on kielletty.
  • Torikaupasta ei saa aiheuta melu-, pöly, savu, haju- tai muuta haittaa torialueella.
  • Torimyyjien tulee esiintyä siististi pukeutuneina ja noudattaa kaupassaaan puhtautta ja yleisesti hyväksyttyjä kauppatapoja.

Paikan vuokraaminen ja maksut

Kirkonkylän toripaikka on tilapäinen, joten toripaikan vuokrasopimuksia ei toistaiseksi tehdä eikä torimaksuja peritä. Myös Lievestuoreen toripaikat ovat maksuttomia.

Palvelusta vastaa

Paula Nieminen

Puistomestari

040 182 6011

Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa

paula.nieminen@laukaa.fi

Lievestuore
Arto Manninen

Aluetyönjohtaja

0400 463 175

Kuntala, Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi