Olet täällä

Puinen_liikuntasali
26.2.2021 - 11:50
Laukaan kunnan liikunta- ja kuntosalien käyttörajoituksia jatketaan 31.3. saakka. Keski-Suomi on edelleen koronapandemian kiihtymisvaiheessa. Lisäksi Suomen hallitus linjasi torstaina 26.2. koronapandemian torjunnan tiukemmista toimista, joiden tavoitteena on pyrkiä estämään koronaepidemian nopeaa kiihtymistä ja tartuttavampien virusmuunnosten yleistymistä.
hoitaja ja koronarokotepiikki
18.2.2021 - 16:40
Seututerveyskeskus tiedottaa: Koronarokotuksen puhelinajanvaraus pidetään suljettuna viikon 8 ajan, koska lähiajan rokotusajat on jo varattu. Avaamme ajanvarauspuhelimen uudelleen, kun tiedämme, milloin saamme lisää rokotteita. Rokotetta on tullut selvästi vähemmän kuin ennakkoon ilmoitettiin, minkä takia jo annettuja aikoja on jouduttu osin siirtämään. Seututerveyskeskuksen koronarokotusajanvaraus yli 80-vuotiaille avautui viime viikolla.
matkapuhelin
18.2.2021 - 0:00
Laukaan kunnan työnjohdon ilta- ja viikonloppupäivystys numerosta 040 6647 440. Päivystäjä on tavoitettavissa arkisin työajan jälkeen klo 24 asti ja viikonloppuisin läpi vuorokauden. Päivystäjään voi ottaa yhteyttä tilanteissa, joissa havaitsee ongelmia kiinteistöillä, katujen kunnossapidossa, puistoissa tai satamissa. Päivystysaikana hoidetaan ainoastaan kiireelliset ihmisille ja/tai rakennuksille välitöntä vaaraa aiheuttavat tehtävät.

Sivut