Työ- ja päivätoiminta

Taitojen talolla järjestetään kehitysvammaisten erityishuoltolain mukaista työ- ja päivätoimintaa, jonka tarkoituksena on tarjota erityistä tukea tarvitseville henkilöille mielekästä, toimintakykyä ylläpitävää sekä sosiaalisia taitoja tukevaa työtä ja toimintaa. Taitojen talolla yksilöllisyys ja yhdenvertaisuus otetaan huomioon erilaisia toimintoja suunniteltaessa, toiminta tapahtuu pienryhmissä.

Taitojen talo kesäaikaan.
Taitojen talo kesäaikaan

Taitojen talon päivätoiminnassa muun muassa askarrellaan ja tehdään käsitöitä sekä musisoidaan. Askartelussa sekä erilaisien käsitöiden tekemisessä hyödynnetään kierrätys- ja luonnonmateriaaleja. Ulkoilu ja liikuntaan ohjaaminen, sekä retket, pienimuotoiset puutyöt, erilaiset projektit ja piha-alueiden kunnossapito kuuluvat myös Taitojen talon toimintaan. Osana toimintaa harjoitellaan vuorovaikutustaitoja sekä jokapäiväisen elämän taitoja.

Kädentaidot, tulppaanityö.

Avotyötoiminta ja tuettu työllistäminen

Avotyötoiminta on työpaikalla tapahtuvaa kuntoutuksellista työtoimintaa kunnan toimipisteillä tai yrityksissä, jonka kunta järjestää kehitysvammaisten erityishuoltolain tai sosiaalihuoltolain perusteella.

Avotyötoiminnan ohjaaja pyrkii etsimään asiakkaalleen sopivan avotyön tutkinto, työkokemus, toimintakyky sekä asiakkaan toiveet huomioiden. Työtunnit sekä työpäivien lukumäärä, samoin kuin työtehtävät laaditaan avotyöntekijän yksilölliset tarpeet huomioiden. Avotyöstä laaditaan aina kirjallinen sopimus työpaikan sekä avotyöntekijän kanssa. Avotyö alkaa aina yksilöllisellä valmennuksella ja valmennuksen jälkeen ohjaaja tekee työpaikkakäyntejä avotyöntekijän tarpeen mukaisesti. Pitkän ajan tavoitteena avotyössä voi olla työllistyminen tuettuun palkkasuhteiseen työhön.

Kädentaidot.

Palveluista vastaa

Anne Mari Koukka

Palvelupäällikkö

0400 249 885

Vammaispalvelut, Pelloskuja 3
41340, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Tuija Vastamäki

Vastaava ohjaaja Taitojen talo

040 6417 976

Taitojen talo, Kantolantie 442
41340, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Jutta Mélart

Avotyötoiminnan ohjaaja

040 7027 138

Taitojen talo, Kantolantie 442
41340, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Kehitysvammapalveluiden yhteinen Facebook

Taitojen talon, Saran- ja Niemen asunojen sekä itsenäisen asumisen ohjaajan asiakkaiden arkea voit seurata kehityvammapalveluiden yhteisiltä Facebook sivuilta.

Kevapalveluiden Facebook

Taitojen talo

Kantolantie 442, 41340 Laukaa

Vastaava ohjaaja

0406417976

Palvelupäällikkö

0400249885

Avotyötoiminnan ohjaaja

0407027138

Jutta Mélart

Avotyötoiminnan ohjaaja

040 7027 138

Taitojen talo, Kantolantie 442
41340, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi