Olet täällä

Kevään kuulumisia

8.5.2017 - 13:32
Paljon on tapahtunut kevään aikana.

Kevät on ollut vielä tavallistakin vauhdikkaampi – ei kylläkään säiden puolesta, mutta töissä vipinää on riittänyt. Kunnan omien tilinpäätösprosessien, vaalien ja muun perusduunin lisäksi meitä kuormittaa uuden maakunnan valmistelutehtävät. Ei, en koita tässä nupista ja valittaa siitä miten hankalaa tämä on tai kuinka raskaalta työ tuntuu, pikemminkin totean vain, että palaverit, kokoukset ja seminaarit vievät aikaa ja maakuntatason valmistelu tapahtuu pääsääntöisesti Jyväskylän puolella, joten autoilua välillä Laukaa-Jyväskylä on kyllä riittänyt.

Kevään mittaan olen päässyt vierailemaan kouluilla, työmailla ja monissa upeissa tapahtumissa. Hyviä, mukavia ja informatiivisia käyntejä, joista en erikseen voi olla mainitsematta upeaa hetkeä Anopinkielten kanssa Lievestuoreella. Marja Peura ja Anopit olivat kattaneet allekirjoittaneelle valmiin pöydän, ja kun vielä yleisökin tuntui pitävän kuulemastaan, oli kunnanjohtajankin kivikova sydän pehmennetty. Lämmin Kiitos.

Virkamiehistökin tietenkin seurasi mielenkiinnolla vaaleja. Aloitimme uuden organisaation toiminnan operatiivisella tasolla jo vuoden vaihteessa, ja nyt 1.6. alkaen myös poliittinen apparaatti mukautuu uuteen rakenteeseen. Poliittiset järjestöt pohdiskelevat parhaillaan keskinäistä paikkajakoaan mm. lautakuntiin, hallitukseen ja muille luottamushenkilöpaikoille. Näistä olisi tarkoitus tehdä päätöksiä kesäkuun ensimmäisessä uuden valtuuston kokouksessa. Mielenkiintoista seurattavaa siis riittää lähiaikoina, mikäli sitten olet kiinnostunut poliittisen vallan jakamisesta Laukaassa.
Kunnanjohtajalle on tietenkin erityisen tärkeää se, miten yhteistyö toimii tulevan kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa. Tämä yhteistyö ja sen mahdolliset hedelmät ovat oleellisen tärkeitä myös koko kunnan pärjäämisen kannalta. Itse olen luottavaisin mielin ja valmis puolestani avoimeen ja hyvään yhteistyöhön sen hallituksen puheenjohtajan kanssa, joka nyt sitten tehtävään valitaankin. Tässä yhteydessä haluan jo kiittää kauttaan päättelevää nykyistä kunnanhallituksen puheenjohtaja Juhani Anttosta. Jussi, kanssasi on ollut hyvä työskennellä. Toivotan Sinulle mukavaa yhdessäoloa perheesi ja harrastusten parissa!

Ajankohtaiset tärppini laukaalaista kunnalliselämää seuraaville tai siitä innostuville ovat:
1. valtuuston tilinpäätöskokous toukokuun 29. päivä (vuoden 2016 toiminnan ja talouden raportointi)
2. uuden valtuuston ensimmäinen kokous 5.6. (luottamushenkilöpaikkojen jako uudelle kaudelle)

Kohti kesää siis mennään, mutta vielä täydellä höyryllä työskennellen. Mahtava tapahtumien kesä odottaa taas Laukaassa, mutta siitä lisää vähän myöhemmin.
kevätterveisin
Jaakko Kiiskilä
kunnanjohtaja
Laukaan kunta

Blogin kirjoittaja

Uusimmat kirjoitukset

Skannaa QR-koodi ja osallistu kyselyyn
21.09.2016 - 09:00
Mitä palveluja ja millaista toimintaa kaipaat omaan asuinympäristöösi? Valitse jo jätetyistä ehdotuksista mieleisesi tai jätä oma ehdotuksesi...