Olet täällä

23.1.2019 - 10:28

Linjastosta jääneen hävikkiruoan myynti

ruoka
Laukaan kunnanhallitus on päättänyt, että kunnan ruokapalvelu aloittaa hävikkiruoan myynnin kokeilun.

Ruoan myynnissä huomioidaan elintarvikelaki 23 / 2006 sekä Eviran ohje 16035 / 2.

Kunnan hinnoittelun tulee olla ulkopuolisille myytäessä markkinaperusteista eikä saa heikentää paikallisten yrittäjien toimintaa. Tämän vuoksi hävikkiruoan myynti kohdistetaan mm. vanhuksille, työttömille sekä muille työelämän ulkopuolella oleville. Hävikkiruoka ei voi olla myöskään työpaikka-ateria sillä työpaikkaruokailu toteutetaan verohallituksen päätöksen mukaisesti.

Kokeilut toteutetaan Laukaan kunnan ruokapalvelukeskuksen ruokasalissa osoitteessa Kantolantie 10 ajalla 21.1 – 29.3.2019.

Ruokailu toteutetaan arkipäivisin varsinaisen lounasajan päätyttyä klo 13:10 – 13:30, mikäli kouluilta ja ruokapalvelukeskuksesta on jäänyt lounasruokaa linjastoon. Ruokasalin ovessa ilmoitetaan päivittäin klo 13:10, onko ruokaa jäänyt. Aterian hinta on 2,00 € / henkilö. Aterian sisältötiedot voi tarvittaessa tarkastaa henkilökunnalta.

Lisätietoja: ruokapalvelukeskus puh. 050 315 3419

Karttapiste: 

Uusimmat

Väärä Scaldin tunniste ID.

18.6.2019
Suomen MM-rallin päätöspäivän kaikki neljä erikoiskoetta ajetaan Laukaassa. Ruuhimäen erikoiskokeet päättyvät näyttävään maalihyppyriin ja yleisötapahtuma Laukaa-areenalle Lievestuoreen...