Olet täällä

10.2.2017 - 11:40

Laukaan satama vuoden vierasvenesatama 2017 -voittajaksi Järvi-Suomesta

Laukaan satama
Laukaan satama on nimetty vuoden 2017 vierasvenesatamaksi Järvi-Suomesta. Palkinnon myöntää Suomen Purjehdus ja Veneily ry, joka järjestää vuosittain Vuoden vierasvenesatama -äänestyksen.

Tänä vuonna äänestyksessä haettiin erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikkisatamaa. Rannikkoalueen satamista eniten ääniä sai Örö Kemiönsaaresta. Vuoden vierasvenesatama -palkinto ojennettiin palkituille tänään 10.2.2017 käynnistyneillä Vene Båt 2017 -messuilla Helsingin messukeskuksessa. Voittajasatamat saivat kumpikin Suomen Messusäätiön myöntämä 2 500 euron rahapalkinnon satamatoiminnan kehittämiseen sekä oman osaston Venemessuilta.

Veneilijöiden Laukaan satamasta antamissa palautteissa korostuivat sataman monipuolisia palvelut, satama-alueen viihtyisyys, sydämellinen henkilökunta ja sataman runsas tapahtumatarjonta.

- Laukaan satama-alue on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Sen lisäksi, että satamassa on monipuoliset palvelut veneilijöille, järjestämme siellä runsaasti erilaisia tapahtumia. Satama tarjoaa harrastusmahdollisuuksia koko perheelle. Kehitämme aluetta ja sen palveluja jatkuvasti. Kevään 2017 aikana laajennamme satamakahvilan sisätiloja ja terassia, jotta asiakkaat viihtyisivät entistä paremmin, kertoo Laukaan sataman yrittäjä Jonne Lehtonen.

- Olemme viime vuosina panostaneet sataman palveluihin ja tapahtumiin ja Vuoden vierasvenesatama -palkinto on hieno tunnustus siitä, iloitsevat myös Laukaan kunnan puistomestari Kalevi Lahtonen ja talousjohtaja Lasse Leppä. - Lähivuosina koko Laukaan sataman alue tulee kokemaan muodonmuutoksen, kun sataman kehittämissuunnitelman toteutus pääsee vauhtiin. Onhan Laukaan sataman kehittäminen ja vesistömatkailun edistäminen yksi kunnan strategisia kehittämishankkeita, muistuttaa Leppä.

Vuoden vierasvenesatama 2017 -äänestyksessä ajalla 1.7.–30.9.2016 annettiin kaikkiaan 1400 ääntä. Äänestettäviä satamia oli rannikolla noin 170 ja sisävesillä 130. Mukana olivat kaikki viralliset vierasvenesatamat, jotka tarjoavat yöpymiseen soveltuvia vieraspaikkoja oheispalveluineen sekä aiemmin äänestyksessä menestyneet vieraslaiturit. Äänestyksessä veneilijät kertovat, missä satamissa ovat kuluneella kaudella vierailleet ja nimeävät näistä suosikkinsa. Voittoäänet jakautuivat rannikolla 90:n ja sisävesillä 30 sataman kesken. Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n venesatamakomitea jakoi lisäksi kunniamaininnat kahdelle satamalle. Kunniamaininnan saivat tänä vuonna Kemiönsaaren Helsingholm (rannikkoalue) ja Jyväskylän Lutakko (Järvi-Suomi).

Satamapalkinnon vastaanotto

Jonne Lehtonen, Kalevi Lahtonen ja Lasse Leppä 

 

Lisätietoja:

Kalevi Lahtonen: p. 0400 411765, kalevi.lahtonen@laukaa.fi

Jonne Lehtonen, p. 0400 667 814, jonne.lehtonen@extventures.fi

Suomen Purjehdus ja Veneily ry - Segling och Båtsport i Finland rf: Mirja Rosenberg, p. 040 507 2953, mirja.rosenberg@spv.fi
Vene 17 Båt -messut: Teija Armanto, Messukeskus, p. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com

Uusimmat

leirikoira.jpg
22.6.2017
Laukaan kunnan ja 4H-yhdistyksen yhteistyössä toteuttama Dog- ja petsitter-leiri järjestettiin Multamäen leirikeskuksessa 19.-22.6.2017. Nyt kolmatta...