Kulttuuripalkinto
Laukaan kulttuuripalkinto jaetaan vuosittain yksityishenkilölle, yhteisölle tai taide- tai kulttuurielämän toimijalle, joka on edistänyt tai tehnyt laukaalaista kulttuuria tunnetuksi.
Kuuntalaisilla on mahdollisuus antaa ehdotuksia kulttuuripalkinnon saajasta. Ehdotuksia kulttuuripalkinnon saajaksi voi jättää kerran vuodessa. Tarkemmat ajat julkaistaan Laukaan kunnan verkkosivuilla. Palkinnosta päättää Laukaan kunnan sivistyslautakunta.
Henkilön kulttuuripalkinnon suuruus on 500 euroa ja yhteisön palkinnon suuruus 1000 euroa. Laukaan kulttuuripalkinto on jaettu vuodesta 1985 lähtien.

Laukaan kulttuuripalkinnon saaneet
- 2024 Riitta Varpuharju, Laukaan Kalevalaiset Naiset ry ja Laukaan Helkanuoret
- 2023 Laukaan Tupaswilla
- 2022 Lievestuoreen Kisa Ry:n Roihu-työryhmä ja Jarna Pihlajamäki
- 2021 Ulla Riipinen
- 2020 Radio Lievestuore
- 2019 Improvisaatioryhmä Thö Säälittävät; lisäksi Kulttuurin elämäntyö -palkinto: Martti Hakkarainen
- 2018 Jonne Lehtonen
- 2017 Marja Peura
- 2016 Myllylän perhe
- 2015 Aili ja Toivo Ikonen
- 2014 Pirjo Vuorenpää ja Juha Niemistö
- 2013 Kari Lamberg2014 Pirjo Vuorenpää ja Juha Niemistö
- 2012 Esa Ojajärvi
- 2011 Päivi Hammarén-Jokela ja Lauri Jokela
- 2010 Timo Luokomaa
- 2009 Jarmo Inkinen
- 2008 VAU ! -teatteri
- 2007 Laukaan Säästöpankin kulttuurisäätiö ja Solveig Hiltunen
- 2006 Laukaan Lyömäsoitin festival
- 2005 Sari Puttonen
- 2004 Liisa Valtonen
- 2003 Martti Muurikainen
- 2002 Kanavateatteri
- 2001 Laukaan mieslaulajat
- 2000 Wanhan Laukaan kotiseutuyhdistys
- 1999 Eila Hammarén ja Martti Nikamaa
- 1998 Pentti Varkila
- 1997 Laukaan kyläkirjat
- 1996 Vojciech Toklowicz
- 1995 Lapsikuoro Satakielet ja sen johtaja Päivi Rytkönen
- 1994 Musiikkikoulu Rauhala
- 1993 Laukaan teatteri
- 1992 Puustellin työkylä
- 1991 Savion kesägalleria
- 1990 Eino Kautto
- 1989 Vehniän demokraattinen yhdistys ry.
- 1988 Erkki Kauppinen ja Kuusaan nuorisoseura ry.
- 1987 Airi Kiilavuori ja Luupäät ry.
- 1986 Taimi Kananen ja Siiri-Elisa Nieminen
- 1985 Harri Tapper
Lisätietoja
Salla Turpeinen
Vapaa-aikajohtaja
050 473 0121
Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa
Vapaa-aikapalvelujen tulosyksikköön kuuluvien liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalveluiden, kehittämishankkeiden sekä Multamäen leirikeskuksen johtotehtävät, päätöksenteon valmistelu, avustukset, viestintä, seuranta ja arviointi.