Harrastamisen Laukaan malli
Laukaan kunta toteuttaa Harrastamisen Suomen mallia, joka tukee lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla peruskouluikäisille mieluisan ja maksuttoman harrastuksen koulupäivän jälkeen. Harrastusvalikoima suunnitellaan lasten ja nuorten toiveita kuunnellen. Laukaassa mallia toteutetaan nimellä Harrastamisen Laukaan malli ja sitä rahoitetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä valtionavustuksella.
Harrastamisen Laukaan mallin harrastusryhmiin voivat osallistua kaikki peruskouluikäiset lapset ja nuoret. Ryhmät kokoontuvat 4.9.2023 – 17.5.2024 peruskoulun lukuvuoden aikataulujen mukaan (ei loma-aikoina) oppilaiden omalla koululla tai koulujen lähiympäristössä. Jokaiseen harrastusryhmään voi ilmoittautua myös muista kouluista kuin missä harrastus järjestetään, tällöin oppilaan huoltajat vastaavat kyydityksistä itse.
Lukuvuonna 2023-24 luvassa on mm. kuvataide-, liikunta- ja palloilu-, elokuva- ja draamaryhmiä. Harrastamisen Laukaan mallin ryhmät starttaavat viikolla 36 (4.9. alkavalla viikolla).
Tässä sähköisen ilmoittautumisen linkki:
Laukaan kunta, Vapaa-aikatoimi (kuntapalvelut.fi)
Ryhmiin kannattaa ilmoittautua vaikka kyseinen ryhmä olisikin jo täynnä. Seuraamme ryhmäläisten läsnäoloa ja paikkojen vapautuessa ne täytetään kesken lukuvuoden.
Tervetuloa harrastamaan!
Harrastusryhmät
Ryhmät kokoontuvat syyslukukaudella 15.12.2023 saakka (ei syyslomalla vko 42 eikä itsenäisyyspäivänä ke 6.12.). Kevätlukukaudella ryhmät kokoontuvat viikkojen 2-20 välisellä ajalla 8.1.2024-17.5.2024(EI talvilomalla vko 9, eikä pyhäpäivinä pe 29.3., ma 1.4., ke 1.5. ja to 9.5.).
Ihanat ötökät! – ryhmä keskiviikkoisin klo 11.45 – 12.45
Taide- ja kädentaitopaja perjantaisin klo 11.45 – 12.45
Höntsäliikunta, monilaji 1.-3. luokkalaisille torstaisin klo 13.05 – 14.05
Kuvataidepaja 4.-6. luokkalaisille perjantaisin 13.05 – 14.35
Kid Gym- ryhmä keskiviikkoisin klo 13.45 – 14.45
Taide- ja kädentaitopaja keskiviikkoisin klo 13.45 – 14.45
KidGym – liikuntaryhmä 1.-3. luokkalaisille torstaisin klo 13.00 – 14.00
KidGym – liikuntaryhmä 4.- 6. luokkalaisille torstaisin klo 14.15 – 15.15
Teatteritorstai 1.-3. luokkalaisille torstaisin klo 13 – 14.00
Teatteritorstai 4.-6. luokkalaisille torstaisin (aloitus 28.9.!) klo 13 – 14.30
Kuvataidepaja 4.-6. luokkalaisille torstaisin (aloitus 14.9.!) klo 14.15 – 15.45
Kuvataidetyöpaja 4.-6. luokkalaisille tiistaisin(uusi koulu) klo 14.45 – 16.15 (alkaen vko 37)
Etäpelikerho Minecraft 4.-6. luokkalaisille keskiviikkoisin klo 16.00 – 17.00
Monitoimiliikunta 5.-6.lk. torstaisin klo 14.45-16.15, Leppäveden liikuntahalli
Etäpelikerho Minecraft 1.-3. luokkalaisille tiistaisin klo 14.30 – 15.30 (alkaen vko 37)
Tiistaihöntsät 5.-8. luokkalaisille tiistaisin klo 15 – 16.30
Bändikerho maanantaisin klo 14.45 – 16.00
Perjantaikahvila 7.-9. luokkalaisille perjantaisin klo 15.00 – 16.30
Pihapeli/lautapelikerho 4.-6. lk. ke klo 14-15 Lievestuoreen koulu
Liikunta- ja palloiluryhmä 4.-6. luokkalaisille (koko lukuvuosi) tiistaisin klo 13.15 – 14.15
Monitoimikerho 1.-3. luokkalaisille torstaisin klo 13.15 – 14.15
Liikuntakerho yläkoululaisille keskiviikkoisin klo 15.00 – 16.00
Teknisen käsityön työpaja 8.-9.lk. tiistaisin klo 15.00 – 16.30
Draama/teatterityöpaja yläkoululaisille torstaisin klo 15 – 16.30
Shakkikerho 7.-9. luokkalaisille joka toinen keskiviikko(parilliset viikot) klo 15.00-16.00
Tiistaiaamun höntsät tiistaisin klo 8.00-8.45
Temppuliikunta keskiviikkoisin klo 13.00 – 13.45
Pihapelit/Kädentaidot torstaisin klo 13.00-13.45
Höntsäkerho perjantaisin klo 13.00-13.45
Liikuntaryhmä, monilaji 1.-6. luokkalaisille perjantaisin klo 13. – 14.30
Etäpelikerho Minecraft 1.-3. luokkalaisille tiistaisin klo 14.30 – 15.30 (alkaen vko 37)
Monilajiliikuntaryhmä 4.- 6. luokkalaisille keskiviikkoisin klo 14.20 – 15.20 (alkaen vko 36)
Kässäpaja 4.-6. luokkalaisille torstaisin (parittomat viikot, joka toinen viikko alkaen vko 39) klo 14.30 – 16.00
Kuvataidetyöpaja 4.-6. luokkalaisille torstaisin (parilliset viikot, joka toinen viikko alkaen vko 38) klo 14.30 – 16.00
Kuvataidepaja 7.-9. luokkalaisille torstaisin klo 14.30 – 16.00 alkaen vko 38)
Kässäpaja 7.-9. luokkalaisille torstaisin (parilliset viikot, joka toinen viikko alkaen vko 38) klo 14.30 – 16.00
Liikunta- ja palloiluhöntsät 3.-6. luokkalaisille keskiviikkoisin 13.30 – 14.30
Taide- ja kädentaitopaja 3.-6. luokkalaisille keskiviikkoisin klo 13.30 – 14.30
Lisätietoa:
Hanna Veander
Harrastuskoordinaattori
040 193 5795
Laukaantie 14 PL 6
41341, Laukaa
Koordinoi Harrastamisen Laukaan mallia