Laukaan Kirkkoniemeen valmistui uusi silta
Laukaan Kirkkoniemeen vievä silta on valmistunut ja niemen kärkeen pääsee taas maata pitkin retkeilemään. Sillan rakensi Metsähallituksen Luontopalvelut.
Eduskunta myönsi Metsähallitukselle 90 000 euroa Laukaan Tarvaalassa sijaitsevan Kirkkoniemeen johtavan sillan rakentamiseen joulukuussa 2023.
”Kiitämme paikallista kansanedustajaa Tomi Immosta rahoituksen edistämisestä. Sillan suunnittelua ja rakentamista ovat ohjanneet rakenteellisten vaatimusten lisäksi sijainti Natura-alueella ja muinaisjäännösalueella sekä erityisesti sillan alittava virallinen veneväylä. Veneväylän takia sillalla pitää olla suuri alikulkukorkeus, mikä nosti kustannuksia”, Metsähallituksen Luontopalvelujen yhteyspäällikkö Tiina Hakkarainen kertoo
Silta saatiin kuitenkin rakennettua siihen varatulla summalla. Kustannuksiin kuuluivat mm. sillan suunnittelutyöt, tarvittavien lupien hakeminen, sillan paalutukset, rakennustyöt sekä materiaalit.
Laukaan kunta ja Metsähallituksen Luontopalvelut keskustelevat Kirkkoniemen retkeilypalvelujen tulevaisuudesta
Laukaan Kirkkoniemessä on puolen kilometrin mittainen retkeilyreitti, joka alkaa sillan lähellä olevalta pysäköintialueelta ja päättyy niemen kärkeen taukopaikalle. Taukopaikalla ei ole tällä hetkellä polttopuita. Retkeilijöiden kannattaa ottaa paikan päälle joko omat polttopuut tai retkikeitin mukaan.
Laukaan kunnanhallitus teki 8.4.2024 § 73 päätöksen, että kun Kirkkoniemen sillan valmistuttua, Laukaan kunta solmii Metsähallituksen kanssa kunnossapitosopimuksen Kirkkoniemestä. Sopimuksella alueen ylläpito siirtyy Laukaan kunnalle. Kirkkoniemen maa-alueet ja alueella sijaitsevat rakenteet sekä Kirkkoniemen uusi silta jäävät Metsähallituksen omistukseen. Nyt Metsähallituksen Luontopalvelut ja Laukaan kunta neuvottelevat sopimuksen sisällöstä ja siitä, mitkä rakenteet ja palvelut Kirkkoniemessä on tarpeen säilyttää.
-Kirkkoniemi on ainutlaatuinen kohde, jossa yhdistyvät luonto ja pitkä kulttuurihistoria. Haluamme varmistaa, että alue säilyy jatkossakin viihtyisänä retkikohteena. Suunnittelemme parhaillaan, millainen hoitoluokka kohteelle on tarkoituksenmukaisin. Keskeisiä kysymyksiä ovat muun muassa polttopuuhuollon järjestäminen ja tarvittavat korjaustoimet, kertoo vapaa-aikajohtaja Salla Turpeinen Laukaan kunnasta.
Laukaan kunnan ja kuntalaisten sekä matkailijoiden näkökulmasta Kirkkoniemen ulkoilualue on merkittävä luontokohde ja Saraakallion kalliomaalausten ohelle merkittävimpiä kulttuurihistoriallisia kohteita.
Laukaan Kirkkoniemellä on pitkä historia
Kirkkoniemi kuuluu myös Vatianjärven – Saraaveden Natura-alueeseen. Alueella on esimerkiksi arvokkaita harjuja, kallioita, lehtoja ja rantaluhtia.
Laukaan Kirkkoniemessä on nähtävillä vuosisatojen takaista ihmisen toimintaa. Alue on muinaismuistolain nojalla rauhoitettu ja kaikki maahan kajoaminen on kielletty.
Niemen alueelta löytyy esimerkiksi kampakeraamisen ajan asuinpaikka ja kivikauden aikainen pyyntikuoppaketju.
Alueella toteutettiin arkeologisia tutkimuksia vuosina 1987 – 1993, jolloin asuinpaikan yhteydestä alueelta havaittiin myös merkittävä punamultakalmisto. Tutkituista haudoista löydettiin esimerkiksi piinuolenkärkiä, liuskerenkaita ja meripihkakoruja. Löydösten perusteella hautaukset ja asuinpaikka ajoittuvat kampakeraamiselle kaudelle, ajalle 4500 – 2800 eKr.
Nimensä mukaisesti Kirkkoniemessä on ollut myös kirkko. Hartikan hirsisalvotusta, tiettävästi vuoden 1593 tienoilla rakennetusta kirkosta on säilynyt nykypäiviin asti yksi nurkkasalvos. Hirsistä otettujen näytteiden perusteella kirkon rakentamiseen käytetyt puut on kaadettu vuosien 1589 – 1591 välillä. Se tekee Hartikan kirkosta myös Keski-Suomen vanhimman puurakenteen jäännöksen.
Lisätietoja
Metsähallituksen Luontopalvelut: yhteyspäällikkö Tiina Hakkarainen, p. 040 767 3038, sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@metsa.fi
Salla Turpeinen
Vapaa-aikajohtaja
050 473 0121
Lintumäenkatu 3, PL 6
41341, Laukaa
Vapaa-aikapalvelujen tulosyksikköön kuuluvien liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalveluiden, kehittämishankkeiden sekä Multamäen leirikeskuksen johtotehtävät, päätöksenteon valmistelu, avustukset, viestintä, seuranta ja arviointi.
Janne Laiho
Tekninen johtaja, Laukaan kunta
050 347 5247
Rokkakankaantie 21, PL 6
41341 , Laukaa
Toimitusjohtaja
Laukaan Vesihuolto Oy