Ajankohtaista
Laukaan kunta myy kolme pientalotonttia huutokaupalla. Kohteista yksi sijaitsee Laukaan kirkonkylän Kantolan asuinalueella ja kaksi haja-asutusalueilla, Tarvaalassa sekä Vatiankylässä. Kaikki...
Asukastilaisuus liittyy Tikkakosken Ilmasotakoulussa 17. helmikuuta 2025 tapahtuneeseen sammutusvaahtovahinkoon, jossa maastoon ja vesistöihin pääsi noin 3 500 litraa sammutusvaahtoa. Vahingon...
Laukaan kunnanjohtaja Linda Leinosen talousarvioesitys vuodelle 2027 on 1,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Aikaisemmista alijäämäisistä talousarviovuosista poikkeavaa esitystä selittävät ennen kaikkea...
Lievestuoreen katuvalojen ongelmat johtuvat ohjauskeskus viasta. Ohjauskeskusongelmien vuoksi katuvalot eivät ole palaneet kaikilla katuosuuksilla Lievestuoreen taajamassa. Ohjauskeskuksia aloitetaan uusimaan viikolla...
Laukaan kunta on valmistellut kunnan liikkumisohjelmaa vuosille 2027–2030. Ohjelman valmistelua varten on nimetty liikkumisohjelmatyöryhmä kunnanjohtajan päätöksellä (13.11.2025 § 48/2025). Ohjelmaa...
Syyslomaviikolla varhaiskasvatuspalvelut toimivat supistetusti ja järjestelyt on tehty lomakyselyn mukaisten varausten perusteella. Auki ovat seuraavat kunnalliset varhaiskasvatusyksiköt:Kirkonkylän päiväkoti, p. 0400...
Laukaan sataman septi-ja pilssi-imurit sekä puhtaan veden otto ovat käytössä 15.10. saakka. Tämän jälkeen sataman toiminnot suljetaan talven ajaksi. Avaamme...
Laukaan syyslomaviikolla on tarjolla monipuolista maksutonta tekemistä eri-ikäisille kuntalaisille. Syysloma käynnistyy vauhdikkaasti maanantaina Hirviareenalla järjestettävillä Syyslomahulinoilla, minkä jälkeen tiistaista torstaihin...
Laukaan kunnanhallitus käsitteli kokouksessaan muun muassa kunnan talouden osavuosikatsausta ajalta tammi-elokuu 2026, päätti että Laukaan kunta puoltaa Jukolan viestin hakemista...
Laukaan kunta on kilpailuttanut työterveyshuoltopalvelunsa ja kunnanhallitus valitsi 5.10.2026 kokouksessa uudeksi työterveyshuoltopalveluiden tuottajaksi Peurunka Oy:n. Peurunka voitti julkisessa kilpailutuksessa toisen...