Bussiloikkaa, kierrätysvalmennusta ja hyvinvointirasteja
Kestävän kehityksen teemoja käsiteltiin luovasti ja mieleen painuvasti Laukaan kirkonkylän koulun monialaisten opintojen viikolla syyskuun lopulla. Useat yhteistyökumppanit kuten WWF, paikallinen luonnonsuojeluyhdistys ja Mustankorkean jäteasema kävivät pitämässä oppilaille tunteja kestävän kehityksen aiheista.
Syksyn monialaisten opintojen mono-viikon teema Laukaan kirkonkylän koulussa oli kestävä kehitys.
Sukat, ulkovaatteet ja reput uusiokäyttöön
Jokainen luokka pohti oman luokan kestävän kehityksen tekoja. Yksi luokka kokosi keke-teoista postereita, toinen toteutti roskien keruupäivän ja esimerkiksi nelosluokat rakensivat hyönteishotelleja.
Luokissa tehtiin myös installaatioita valmiiksi olemassa olevista esineistä, kuten oppilaiden sukista, ulkovaatteista, repuista ja puuvärikynistä. Ideana oli, että teokseen ei käytetä mitään materiaalia, joka heitettäisiin pois teoksen purkamisen jälkeen.




Eri luokka-asteilla monoviikon aikana käsiteltiin erilaisia teemoja. Koulussa vieraili useita yhteistyökumppaneita kertomassa oppilaille kestävän kehityksen mukaisista arjen valinnoista.
Ykkösluokilla käytössä oli Japa ry:n Bussiloikka ja teemana julkisilla kulkuneuvoilla kulkeminen, nelosluokille Laukaan seudun luonto ry kävi pitämässä hyvinvointirastin Akkasuolla. Suon kiertävällä polulla oli myös koulun käytössä hyvinvointipolku. Mustankorkea oy järjesti vitosluokille kierrätysvalmennusta. Kuutosluokan oppilaille puolestaan WWF kävi pitämässä oppitunnin luonnon monimuotoisuudesta, ympäristön suojelusta ja kestävistä arjen valinnoista.
Oppilaat pääsivät myös miettimään listaa teoista, joita voisivat itse ryhtyä toteuttamaan.


Vihreä lappu ruokahävikin ehkäisyssä
Monoviikon päivistä keskiviikko oli hävikkipäivä. Hävikin ehkäisystä sai keke-agenteilta ruokalassa vihreän lapun, kun oppilas palautti lautasen tyhjänä. Runsaasti vihreitä lappuja saaneet luokat palkittiin.
Suosittu oli myös koululla järjestetty vaihtotori, jonne oppilaat saivat tuoda itselle tarpeettoman pelin, kirjan tai lelun ja ottaa vaihdossa itselleen mieluisan asian.



Laukaan kirkonkylän koulu ja kestävän kehityksen työ
Laukaan kirkonkylän koulu on 553 oppilaan ja 75 aikuisen kouluyhteisö. Kuluvan lukuvuoden 2025–2026 yhtenä kehittämiskohteena on kestävä kehitys ja kestävä toimintakulttuuri. Koulun kestävän kehityksen keke-tiimin muodostaa viisi opettajaa. Koulun oppilaista on koottu keke-agentit, jotka osallistuivat myös kestävä kehitys -teemaisen syksyn monialaisten opintojen monoviikon suunnitteluun ja toteutukseen. Keke-työtä koululla koordinoi erityisopettaja Saara Leinonen, joka pääsee soveltamaan käytännössä työn ohessa suorittamiaan ympäristökasvattajan opintoja. Keke-toimintaa on Laukaassa useilla kouluilla kuten Satavuon koululla sekä Leppäveden koululla.
Blogia varten on haastateltu Laukaan kirkonkylän koulun erityisopettaja Saara Leinosta, joka koordinoi Laukaan kirkonkylän koulun keke-työtä.