Esiopetuksen asiakaskyselyn tulokset 2025 – perheet tyytyväisiä esiopetukseen Laukaassa

Esiopetuksen asiakaskysely toteutetaan Laukaassa vuosittain alkukeväästä osana tuotettujen palvelujen laadun arviointia ja kehittämistä. Kyselyyn vastataan sähköisesti anonyymisti, vastaukset käsitellään luottamuksellisesti ja vastauksia ei voida yhdistää vastaajiin. Asiakaskyselyn tulokset käydään läpi esiopetusyksiköiden johtajien kanssa sekä viedään tiedoksi sivistyslautakunnalle.
Tänä vuonna vastaajina olivat laukaalaisessa esiopetuksessa olevat lapset ja heidän huoltajansa. Asiakasperheet saivat tiedotteen kyselystä ja vastauslinkin lapsensa esiopetusyksiköstä. Kyselyyn osallistui 226 perhettä ja vastausprosentiksi muodostui 61 %. Asiakaskysely muodostui monivalintakysymyksistä ja avoimista kysymyksistä. Vastausten perusteella Laukaan esiopetus koetaan laadukkaana, yksilöä huomioivana ja monipuolisena oppimisympäristönä, jossa toimintaa on sisätilojen lisäksi myös paljon ulkona.
Laukaan kuntastrategian kärkiteemat positiivisesti, palvellen, pidemmälle heijastuvat myös tämän kyselyn vastauksista. Esiopetuksen toiminnasta välittyy myönteinen ja turvallinen ilmapiiri, sekä yhteistyö lapsen tulevan koulun kanssa saa paljon kiitosta ja tärkeitä toiveita. Esiopetukseen liittyvät järjestelyt koetaan toimiviksi. Laukaassa on viime vuosina panostettu yhteistyön kehittämiseen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen välillä huomioiden erityisesti kouluun siirtymisen nivelvaihe. Yhteistyö esiopetuksen ja kodin välillä koetaan toimivana ja tärkeänä. Myös lapsen saama tuki on huoltajien vastausten perusteella ollut riittävää.
Tarkemmat kyselyn tulokset on koottu alla olevaan liitteeseen.
Lisätietoja
Jussi Silpola
Sivistysjohtaja
0400 250 743
Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa
Maria Kankkio
Varhaiskasvatuksen johtaja
040 504 2139
Kuntala väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa
Varhaiskasvatus, päiväkotien esiopetus
Hanna Erkkilä
Varhaiserityiskasvatuksen palvelupäällikkö
040 095 1367
Varhaiskasvatuspalvelut, Arwidssonintie 15-17
41340, Laukaa
Varhaiserityiskasvatus
Sami Syrjämäki
Päiväkodin johtaja
040 630 8394
Kirkonkylän päiväkoti, Jokiniementie 11
41340, Laukaa
Kirkonkylän ja Jokiniemen päiväkodit