Osallisuus ja yhteisöllisyys
Kuntalain (8.2.2019/175) 22 §:n mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksista ja menetelmistä.
Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:
- järjestämällä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia sekä kuntalaisraateja;
- selvittämällä asukkaiden ja kunnassa säännönmukaisesti tai pitempiaikaisesti asuvien tai oleskelevien palvelujen käyttäjien mielipiteitä ennen päätöksentekoa;
- valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin;
- järjestämällä mahdollisuuksia osallistua kunnan talouden suunnitteluun;
- suunnittelemalla ja kehittämällä palveluja yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa;
- tukemalla asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteista asioiden suunnittelua ja valmistelua.
Osallisuuden ja vaikuttamisen keinoja ja kanavia Laukaan kunnassa
Laukaan kunnassa kuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamisen keinoja ja kanavia ovat muun muassa
- kuntalaisaloitteet: jokainen kuntalainen voi tehdä aloitteen kunnan toimintaa koskevassa asiassa, ja aloitteet käsitellään lain mukaisesti.
- vaikuttamistoimielimet (nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto), joilla kaikilla läsnäolo- ja puheoikeus kunnanvaltuustossa ja nuorisovaltuustolla myös lautakunnissa
- lukuisat edustukselliset työryhmät, esimerkkinä monialainen hyvinvointityöryhmä
- säännölliset järjestöillat ja seurafoorumit
- teemalliset asukasillat, kuulemistilaisuudet ja työpajat
- erilaiset sähköiset kyselyt kuntalaisille
- selkeä tiedottaminen kunnan päätöksenteosta ja vaikuttamismahdollisuuksista
- vapaaehtoistoiminnan ja järjestöjen tukeminen
Lue lisää Osallisuuden edistämisestä (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL)
Lisätietoja
Anu Kaasalainen
Hyvinvointikoordinaattori
040 640 1771
Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa
– sivistyspalvelut
– hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yhdyshenkilö
– kunta-hyvinvointialue yhdyspintatyö
– Laukaan perhekeskustoiminnan kuntayhdyshenkilö
– osallisuus ja vaikuttaminen: nuorisovaltuuston ohjaaja, vanhus- ja vammaisneuvostojen sihteeri
– järjestöyhteistyö