Aluevaltuustoon Laukaasta neljä edustajaa – tarkastuslaskennassa yksi lisäpaikka

Historian ensimmäisten aluevaalien tulokset vahvistettiin 26.1. Vaaleissa valittiin Keski-Suomen hyvinvointialueelle 69 aluevaltuutettua, jotka päättävät siitä, miten me keskisuomalaiset saamme jatkossa sosiaali- ja terveyspalveluita sekä pelastustoimen palveluita alueellamme. Laukaasta aluevaltuustoon valittiin neljä edustajaa.

Laukaasta aluevaltuuston valitut edustajat ovat etunimen mukaan aakkosjärjestyksessä Arto Åkerman (ps.), Leena Kalmari (sdp.), Leena Kautto-Koukka (sdp.) ja Maarit Heikkinen (kok.).

Tarkastuslaskennassa yksi lisäpaikka aluevaltuustoon

Kuntien keskusvaalilautakuntien alkuviikon aikana suorittaman tarkastuslaskennan myötä vaalien alustava tulos muuttui yhden aluevaltuutetun valinnan osalta. Keskusvaalilautakunnan tarkastuslaskennassa selvisi, että ehdokasnumerolla 554 ehdolla olleen Maarit Heikkisen 55 ääntä oli merkitty vahingossa ehdokasnumerolle 555. Vaalipäivän iltana sunnuntaina 23.1., kun äänet otettiin vastaan puhelimitse, tapahtui inhimillinen merkintävirhe. Tätä varten vaaleissa on aina tarkastuslaskenta, jossa tarkastetaan äänestyksen oikeellisuus. Vaalien tulos vahvistetaan vasta tarkastuslaskennan valmistuttua ja tarkastuslaskennalla voi olla vaikutusta vaalien tulokseen.

Keski-Suomi voitti aluevaalihaasteen äänestysprosentilla 47,5

Keski-Suomen, Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson hyvinvointialueet kilvoittelivat keskenään korkeimmasta äänestysprosentista ensimmäisissä aluevaaleissa. Keski-Suomen hyvinvointialue vei voiton leikkimielisessä kilpailussa korkeimmalla äänestysprosentilla (47,5 %). Laukaan äänestysprosentti oli 49, 1 %.


Aluevaltuusto käynnistää toimintansa 1.3.2022 ja monet nykyisin kuntien hoitamat palvelut siirtyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen järjestettäväksi vuoden 2023 alusta.

Tutustu aluevaltuutettuihin

Valitut aluevaltuutetut ryhmittäin (pdf)
Valitut aluevaltuutetut ja varavaltuutetut vertausluvuittain (pdf)

Lisätietoja

Antti-Pekka Hokkanen, hallintojohtaja, Laukaan kunta
Pauliina Mäenpää, Keski-Suomen hyvinvointialueen aluevaalilautakunnan 1. sihteeri, väliaikaisen valmistelutoimielimen jäsen, hallintolakimies (KSSHP)
p. 050 452 4569, pauliina.maenpaa(at)ksshp.fi

Antti-Pekka Hokkanen

Hallintojohtaja

040 195 6559

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi