Etsimme päiväkotitoimijaa Leppäveden taajamaan

Leppävesi on Laukaan kunnan vetovoimainen taajama, ja se kasvaa tulevina vuosina uudisrakentamisen myötä. Samanaikaisesti arvioimme palveluresurssien riittävyyttä ja kartoitamme vaihtoehtoja Leppäveden alueen varhaiskasvatuspalvelujen laajentamiseksi.

Taajaman kasvun myötä on tarve lisätä varhaiskasvatuspaikkoja noin 60 lapselle viimeistään alkuvuodesta 2025 alkaen. Vastataksemme perheiden palvelutarpeeseen, toimijan tulee olla valmis toteuttamaan varhaiskasvatusta tarvittaessa myös klo 6-17 aikojen ulkopuolella.

Toimijan tulee vastata tämän päivän varhaiskasvatuksen tarpeisiin ja toteuttaa laadukasta varhaiskasvatussuunnitelman mukaista varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatuksen tuottaminen tapahtuu tiiviissä yhteistyössä Laukaan kunnan kanssa, ja toimijalta edellytetään sitoutumista Laukaan kunnan varhaiskasvatuksen järjestämisen periaatteisiin.

Kiinnostuitko?

Ilmoitathan kiinnostuksestasi 24.1.2023 klo 15 mennessä sähköpostitse Laukaan kunnan kirjaamoon kirjaus@laukaa.fi. Kiinnostuneiden kanssa varataan aika tarkemmalle keskustelulle. Keskustelut pidetään viikon 5 aikana.

Varhaiskasvatus Laukaan kunnassa

Tutustu Laukaan kunnan varhaiskasvatuspalveluihin

Lue lisää

Lisätietoja

Tutustu Laukaan kunnan varhaiskasvatuspalveluihin

Maria Kankkio

Varhaiskasvatuksen johtaja

040 504 2139

Kuntala väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Mari Holmstedt

Kaavoitusjohtaja

0400 317 759

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Pekka Mikkonen

Rakennuttaja

050 598 0871

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi