Ikääntyneiden asuminen vaatii ennakoivia ratkaisuja – selvitys: yli 84-vuotiaiden määrä lähes kaksinkertaistuu seudulla
Laukaa on mukana kahdeksan kunnan yhteisessä selvityksessä ikääntyvien asumisesta ja maankäytön kehittämistarpeista. Ikääntyneet muuttavat kuntien välillä verrattain vähän. Kuntien sisällä muutot suuntautuvat sen sijaan yhä useammin kuntakeskuksiin, palveluiden läheisyyteen ja esteettömämpiin asuntoihin. Tämä asettaa tarpeita kuntien asuntopolitiikalle.
Jyväskylän kaupunkiseudulla yli 74-vuotiaiden määrän arvioidaan kasvavan vuoteen 2040 mennessä noin 7 400 henkilöllä. Voimakkaimmin kasvaa kaikkein vanhimman väestön määrä: yli 84-vuotiaita arvioidaan olevan lähes 5 200 nykyistä enemmän, mikä tarkoittaa lähes kaksinkertaistumista nykytilanteeseen verrattuna.
Muutos lisää merkittävästi asumisen ja palveluiden tarpeita kaikissa seudun kunnissa. Tuoreen selvityksen mukaan väestön ikääntyminen on poikkeuksellisen hyvin ennakoitavissa oleva muutos, johon kunnilla on mahdollisuus varautua jo nyt.
Selvitys laadittiin Jyväskylän kaupunkiseudun kuntien yhteistyönä. Mukana olivat Hankasalmi, Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen ja Äänekoski. Selvityksen toteutti FCG Finnish Consulting Group.
Muutot suuntautuvat kuntakeskuksiin
Selvityksen keskeinen havainto on, että ikääntyneet muuttavat kuntien välillä verrattain vähän. Kuntien sisällä muutot suuntautuvat sen sijaan yhä useammin kuntakeskuksiin, palveluiden läheisyyteen ja esteettömämpiin asuntoihin. Haja-asutusalueiden merkitys ikääntyneiden asuinalueina vähenee lähes kaikissa kunnissa.
Valtaosa ikääntyneistä asuu edelleen tavallisessa asuntokannassa, ja heistä lähes puolet omakoti- tai pientaloissa. Haasteena on sekä ikääntyville sopivien asuntojen riittävyys että nykyisen asuntokannan soveltuvuus muuttuvia tarpeita varten.
Esteettömyys, palveluiden saavutettavuus, kohtuuhintaisuus ja yhteisöllisyys nousivat selvityksessä keskeisiksi asumisen laatutekijöiksi. Muuttoa sopivampaan asuntoon lykätään kuitenkin usein pitkään vahvojen tunnesiteiden sekä taloudellisten esteiden vuoksi.
Kunnilta tarvitaan esteettömiä asuntoja ja korjausrakentamista
Selvityksen mukaan kuntien tulee lisätä esteettömiä asuntoja ja senioriasumista erityisesti kuntakeskuksissa ja palveluiden läheisyydessä. Samalla nykyistä asuntokantaa tulee korjata ikääntyville paremmin soveltuvaksi sekä kehittää ikäystävällisiä asuinympäristöjä.
Vaikka tarve uusille senioriasumisen ratkaisuille on monissa kunnissa tunnistettu ja kaavoitusvalmiutta löytyy, uusien hankkeiden käynnistyminen on ollut hidasta. Ratkaisujen toteuttamista hidastavat rakennusalan haastava markkinatilanne, rahoituksen saatavuus ja hankkeiden kannattavuuteen liittyvät epävarmuudet.
”Selvitys antaa meille hyvän käsityksen väestön ikääntymisestä ja sen asettamista tarpeista asumiselle. Olemme laatimassa Laukaan maa- ja asuntopoliittista ohjelmaa yhdessä päättäjien kanssa. Selvityksen tuloksia hyödynnetään asuntopoliittisissa linjauksissa, kertoo Laukaan kunnanjohtaja Linda Leinonen.
Onnistuminen edellyttää selvityksen mukaan myös yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa erityisesti palveluiden ja palveluverkon suunnittelun osalta – unohtamatta valtion pitkäjänteistä asuntopolitiikkaa ja toimivia tukimuotoja.
Selvityksen loppuraportti on julkaistu 8.9.2026, ja sen tuloksia voidaan hyödyntää niin kaavoituksessa, asuntotuotannon suunnittelussa kuin palveluiden kehittämisessä
Selvityksestä julkaistu uutinen kokonaisuudessaan Jyväskylän kaupungin verkkosivuilla 23.9.2026
Lisätietoja
Piia Sipinen, johtava asumisen asiantuntija, Jyväskylän kaupunki
p. 040 588 5638
Mari Holmstedt
Kaavoitusjohtaja
0400 317 759
Viertola, Saravedentie 3, PL 6
41341, Laukaa
Maankäytön suunnittelu, yleis-ja asemakaavoitus