Jyväskylän seudun MAL-kehityskuvan laatiminen käynnistyi

Jyväskylän seudun MAL-kehityskuva on kahdeksan kunnan yhteinen, karttapohjainen pitkän tähtäimen näkemys alueen yhdyskuntarakenteesta, viherrakenteesta ja liikennejärjestelmästä.

MAL tulee sanoista maankäyttö (M), asuminen (A) ja liikenne (L). MAL-kehityskuvan laadinta on yksi valtion ja Jyväskylän kaupunkiseudun välillä solmitun ensimmäisen MAL-sopimuksen keskeisistä toimenpiteistä. MAL-kehityskuvassa tarkennetaan MAL-sopimukseen kirjattuja tavoitteita ja toimenpiteitä viemällä ne kartalle. Lähtökohtana on ohjata seudun väestönkasvua sekä maankäyttöä ja liikennejärjestelmän kehittämistä hallitusti siten, että MAL-sopimuksen tavoitteet yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kestävyydestä ja vähähiilisyydestä toteutuvat. 

Lisäksi työssä tarkastellaan sopimukseen kirjattuja tavoitteita asuntotuotannon monipuolistamisesta, alueiden eriytymisen torjunnasta ja seudun elinvoiman vahvistamisesta.

– Kehityskuvan keskeisiä teemoja ovat asumisen ja työpaikkarakentamisen sijoittuminen suhteessa kestävän liikkumiseen, kohtuuhintaisen asuntotuotannon sijaintikysymykset sekä keskustojen MAL-kehittämisen periaatteet. Lisäksi määritellään liikenneverkon kehittämisen painopisteet, pyöräilyn tavoiteverkko sekä viherrakenteen kehittämisperiaatteet virkistyksen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi, kertoo kaavoitustutkija Anna Isopoussu.  

Kehityskuvatyö ei ole maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittama kaava, mutta se täydentää lakisääteistä kaavoitusta ja nostaa esille seudullisesti merkittäviä strategisia kysymyksiä. MAL-kehityskuvan tavoitteena on myös edistää tiedolla johdettua aluekehitystä ja tiivistää seudun kuntien yhteistyötä MAL-suunnittelussa tarvittavan tiedon tuottamisessa. 

Kehityskuva jatkoa seudun yhteistyöperinteelle

MAL-kehityskuvassa on kyse kokonaisvaltaisesta työstä, joka kokoaa yhteen seudun kehittämisen keskeiset linjat monesta näkökulmasta. 

– Seudulla on tehty useita maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevia eri strategioita, selvityksiä ja suunnitelmia. MAL-kehityskuvatyö kokoaa ja sovittaa yhteen nämä samalle kartalle, summaa Jyväskylän kaupungin kaupunkisuunnittelu- ja maankäyttöjohtaja Leena Rossi
Edellinen vastaava työ, Jyväskylän seudun rakennemalli 20X0, hyväksyttiin vuonna 2011 ohjaamaan Jyväskylän seudun maankäyttöä. Tämän jälkeen kunnat ovat laatineet omia tarkempia rakennemalleja ja yleiskaavoja. Etenkin Jyväskylä, Laukaa ja Muurame ovat tehneet useita yhteisiä liikennejärjestelmää koskevia selvityksiä ja suunnitelmia, näistä esimerkkinä yhteinen joukkoliikenteen Linkki Tulevaisuuteen 2030-kehittämisohjelma. 

– Maankäyttö, asuminen ja liikenne muodostavat toisistaan riippuvaisen kokonaisuuden. Kestävää yhdyskuntarakennetta ja elinvoimaista seutua ei rakenneta vain yhden sektorin tai toimijan puitteissa. Tarvitaan kunta- ja sektorirajat ylittävää yhteistyötä ja vahvaa ajantasaista tietopohjaa. MAL-kehityskuvasta on tarkoitus luoda uusi ja vaikuttava seutuyhteistyön väline, kertoo Laukaan kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt.

Valmista vuoden 2022 lopulla 

MAL-kehityskuvatyö tuottaa lähtökohtia myös seuraavalle MAL-sopimuksen päivittämiselle. Tavoitteena on, että MAL-kehityskuva hyväksytään seudun kuntien kunnanvaltuustoissa vuoden 2022 loppuun mennessä. 
  – MAL-kehityskuvatyö valmistuu ennen seuraavia, vuonna 2023 käynnistyviä MAL-sopimusneuvotteluja. Seudun yhteinen MAL-kehityskuva toimii pohjana esimerkiksi seudulle tärkeiden liikennehankkeiden priorisoinnille, kertoo Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-ohjausryhmän puheenjohtaja, Jyväskylän kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaakko Selin

Kehityskuva laaditaan seudun kuntien (Hankasalmi, Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Petäjävesi, Toivakka, Uurainen, Äänekoski), Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Keski-Suomen liiton yhteistyönä. Asiantuntijakonsulttina prosessissa toimii Ubigu Oy ja Lundén Architechture.  

MAL-kehityskuvan laatimisessa on kolme päävaihetta. Alkuvuodesta 2022 syvennytään tunnistamaan keskeiset seudulla vaikuttavat maankäytön, asumisen ja liikenteen ilmiöt sekä seudun eri alueiden erityispiirteet. Tämän pohjalta tarkennetaan MAL-kehityskuvan tavoitteet. Toisessa vaiheessa laaditaan MAL-kehityskuvakarttaluonnos sekä teemoittaiset kehittämistavoitteet ja niiden toteutumisen seurantamittarit. Lopuksi syksyllä 2022 kehityskuvakartta viimeistellään. Työ laaditaan vuorovaikutuksessa seudun luottamushenkilöiden, elinkeinoelämän edustajien ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa. 

Lisätietoja Jyväskylän seudun MAL-kehityskuvasta Jyväskylänseutu.fi-sivuilla.

Lisätietoja

Anna Isopoussu, kaavoitustutkija, Jyväskylän kaupunki, p. 040 566 2639

Mari Holmstedt

Kaavoitusjohtaja

0400 317 759

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi