Kunnan koronatyöryhmä kokoontuu jatkossa vain tarvittaessa

Laukaan kunnan koronatyöryhmä kokoontuu jatkossa vain jos epidemiatilanne niin vaatii.

Pcr-koronatestejä otetaan huomattavasti vähemmän ja koronatartuntojakin todetaan virallisesti huomattavasti aiempaa vähemmän. Jätevesiseuranta osoittaa myös koronatartuntojen vähenemistä ja vuodeosastoilla on koronatartuntoja todettu huomattavasti vuoden 2022 loppua vähemmän.

Konatartunnat ovat jo jonkin aikaa olleet vakavuudeltaan ja sairastuttavuudeltaan yksi monista tartuntataudeista eikä Laukaan kunnan koronatyöryhmän säännöllisille kokouksille ole tarvetta.

Laukaan kunnan koronatyöryhmä kokoontuu jatkossa vain, jos epidemiatilanne niin vaatii. Koronapandemian akuuteissa vaiheissa koronatyöryhmässä oli edustajat kaikista kunnan keskeisistä palveluista ja viime syksystä lähtien puheenjohtaja, Laukaan tartuntataudeista vastaava lääkäri sekä edustajat sivistys- ja perusturvapalveluista.

Lisätietoja