Laukaan kunnantalon henkilökunta palvelee maanantaista 2.8. alkaen myös ilman ajanvarausta

Laukaan kunnantalo Kuntala on ollut suljettuna asiakkailta koronatilanteen vuoksi.
Uusien koronaohjeiden myötä muiden toimintojen tavoin myös Kuntalan avaaminen tulee jälleen mahdolliseksi.

Kuntalan väistörakennuksessa sijaitseva neuvonta ja muu henkilökunta palvelevat asiakkaita maanantaista 2.8. alkaen arkisin klo 9-13.
Rakennuksen ulko-ovi pidetään edelleen lukittuna. Ovelle on asennettu ovikello ja ovi avataan summerilla neuvontapisteeltä.

Neuvontapisteessä huomioidaan turvallinen asiointi turvaetäisyyksillä sekä huolehtimalla hyvästä hygieniasta. Rakennukseen saapuvaa kehotamme käyttämään tarjolla olevaa käsidesiä. Suosittelemme myös kasvomaskin käyttöä.

Kuntalan jälleen avautuessa suosittelemme kuitenkin edelleen ajanvarauksen tekemistä tai sähköistä asiointia www.laukaa.fi
Ajan voi varata suoraan kyseisiltä työntekijältä. Asiakkaat haetaan sovittuihin tapaamisiin ulko-ovelta. Etukäteisajanvaraukset helpottavat myös sitä, ettei tule turhia käyntejä Kuntalaan, sillä henkilökunta on paljon kiinni työtehtävissä myös talon ulkopuolella.

Kunnantalon vaihteen puhelinnumero on 014 267 5000.