Laukaan talous painui alijäämäiseksi – tilinpäätöksen 2022 ennakkotiedot julki

Laukaan kunnan tilinpäätöksen ennakkotiedot ovat valmistuneet. Vuoden 2022 tulos muodostui Laukaassa 2,8 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

Tilikauden 2022 tulosta heikensivät erityisesti Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja Seututerveyskeskuksen talousarvioylitykset ja alijäämät, jotka tulivat kuntien maksettavaksi ennen hyvinvointialueen aloittamista. Kunnan lainakanta kasvoi 5,0 miljoonalla eurolla.

Heikosta tuloksesta johtuen kunnalle muodostui taseeseen 980 000 euroa alijäämiä. Kuntalain mukaan alijäämät tulee kattaa neljän vuoden kuluessa vuoden 2024 alusta lukien eli viimeistään vuonna 2027. Alijäämien kattamiseksi kunta on käynnistänyt talouden tasapainottamisohjelman laatimisen.

Kunnan oman palvelutuotannon kustannukset toteutuivat pääosin ennakoidusti. Terveydenhuollon kustannukset ylittivät alkuperäisen talousarvion 2,9 miljoonaa euroa ja syksyllä päivitetynkin arvion vielä 1,5 miljoonaa euroa.

Ilman terveydenhuollon kustannusylityksiä tulos olisi toteutunut talousarviota parempana ja tase ei olisi painunut alijäämäiseksi.

– Sote jätti lähtiessään Laukaan kunnan taloudellisesti erittäin haasteelliseen tilanteeseen, sillä viime vuosien raju kustannusten kasvu aiheutti kunnalle heikon tuloksen lisäksi pysyviä valtionosuusmenetyksiä, summaa talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila.

Suuret kouluhankkeet valmistuivat

Vuonna 2022 Laukaa investoi 9,4 miljoonalla eurolla. Merkittävistä rakennushankkeista Vihtavuoren koulukeskus ja Laukaan kirkonkylän koulun uudet tilat valmistuivat. 

– Laukaassa on nyt kymmenessä vuodessa rakennettu kouluja sadalla miljoonalla eurolla. Nyt suurien kouluhankkeiden aika on ohi ja laukaalaisille on joka taajamassa laadukkaita koulutiloja vuosiksi eteenpäin, sanoo kunnanjohtaja Linda Leinonen.

Laukaa

Tilinpäätös (miljoonaa euroa)2022  2021
Tilikauden tulos-2,8-2,2
Vuosikate4,04,5
Kertynyt yli-/alijäämä-1,01,8
Toimintakulut138,5130,1
Verotulot78,675,4
Valtionosuudet47,646,5
Lainakanta 31.12.109,0 (5804 €/as)104,0 (5536 €/as)
Investoinnit9,417,3
Asukasluku 31.12.18.78118.788
Tilinpäätöksen avainluvut vuonna 2022 vs. 2021

Tietoa Laukaan kunnan taloudesta

Tutustu Laukaan kunnan talouteen, tilinpäätöksiin ja talousarvioihin.

Lue lisää

Lisätietoja

Linda Leinonen

Kunnanjohtaja

040 188 0566

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41340, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Eero Raittila

Talous- ja henkilöstöjohtaja

040 663 7306

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Leena Kalmari

Valtuuston puheenjohtaja

050 3844030

PL 6
41341, Laukaan kunta

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Sakari Suomala

Kunnanhallituksen puheenjohtaja

040 070 0007

PL 6
41341, Laukaan kunta