Laukaassa investoitu 10 miljoonaa euroa energiatehokkaampiin ratkaisuihin 10 vuodessa

Laukaan kunta on toteuttanut viimeisen 10 vuoden aikana hieman yli 100 miljoonaa euroa talonrakennusinvestointeihin, joissa on korvattu vanhaa tekniikkaa ja ratkaisuja energiatehokkaampiin ratkaisuihin.

Kaikissa Laukaan neljässä taajamassa on uudet koulut, joissa on käytössä tämän hetken tehokkaimpia energiaratkaisuja, kertoo tilapalvelupäällikkö Jani Veikkolainen. Ekokoulunakin tunnetun Satavuon koulun katolla 221 aurinkopaneelia tuottaa sähköä koulun käyttöön. Lämmitysjärjestelmiä on uudistettu myös pohjoisen Laukaan kyläkouluissa vuosina 2017–2020, jolloin lämpöenergian ensisijaiseksi lähteeksi vaihdettiin vesi-ilmalämpöpumput.

Ilmanvaihdon ilmamääräsäätimet ja taajuusmuuttajat on nykyaikaistettu keskeisimmissä kiinteistöissä vuosien 2016-2021 aikana. Leppäveden liikuntahallin ilmanvaihtojärjestelmä uusittiin ja lämmöntalteenottojärjestelmä rakennettiin 2021. Vihtavuoren päiväkodissa lämpöenergianlähteeksi muutettiin maalämpö ja luovuttiin öljylämmityksestä tänä vuonna 2022, kertoo Veikkolainen esimerkkejä.

Ledlamppuihin siirtyminen katuvaloissa säästää 70 omakotitalon sähkönkulutuksen verran energiaa

Laukaan kunnalla on kaduilla ja puistoissa yli 4000 valaistuspistettä, joista 54 % on jo nykyaikaisia led-valaisimia. Led-lavaisimet kuluttavat vain 1/5 osan aiemmin käytössä olleista elohopealamppujen energiasta ja 1/3 suurpainenatriumlamppujen vaatimasta energiasta.

-Valaisimien vaihdolla olemme jo saavuttaneet valtavasti säästöä. Nykyisin käytämme valaistukseen vain 1/3 osan aikaisemmin käytetystä energiasta, kertoo yhdyskuntatekniikan päällikkö Jan Viilos Laukaan kunnasta.

Katu- ja puistovalaistukseen Laukaassa kuluu nykyään energia 861 000 kWh, mikä vastaa noin 45 sähkölämmitteisessä omakotitalossa keskimäärin kuluvaa sähköä. Pelkästään led-valaisimiin siirtymällä on sähköä säästynyt 71 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutuksen verran. Sähkölämmitteisen omakotitalon sähkönkulutus on noin 19 000 kWh/vuosi, kertoo Viilos.

Viilos valottaa led-valaisinten etuja. Led-valaistuksessa on myös muita etuja. Led-valaisinten käyttöikä on kymmenkertainen vanhoihin hehkulamppuihin verrattuna, jolloin säästöä kertyy myös pitkistä huoltoväleistä.

Loppujenkin vanhojen valaisimien vaihdossa on vielä mahdollisuus säästää energiaa merkittävästi. – Katuvalaistuksen ja puiston sähkökulutusta on mahdollisuus pudottaa loppujen valaisin vaihdoilla vielä noin puoleen, yhdyskuntatekniikan päällikkö Viilos sanoo.

Energiatehokkuussopimus ohjaa

Laukaan kunta solmi vuonna 2018 kunta-alan energiatehokkuussopimuksen (KETS), jossa Laukaan kunnalle asetettiin energiansäästötavoitteita. Vuoteen 2025 mennessä energiansäästön kokonaistavoite on 2029 MWh eli vähintään 7,5 % vuoden 2016 energiankulutuksesta. Vuoden 2021 loppuun mennessä energiatehokkuustoimenpiteillä säästöjä oli saatu 33 % kokonaistavoitteesta.

Tehtyjä toimenpiteitä energian säästämiseksi ovat olleet mm. ledivalaistukseen siirtyminen, ilmanvaihdon aikaohjaus, valaistuksen aikaohjaus, taloteknisten järjestelmien uusiminen energiatehokkaampiin sekä lämmitysjärjestelmämuutokset öljystä maalämpöön, ilma-vesilämpöpumppuihin sekä muihin uusiutuviin energialähteisiin.

Paljon on siis jo tehty, mutta tavoitteeseen on vielä matkaa. Energiatehokkuussopimuksen tavoitteisiin pyritään edelleen mutta tavoitevuotta voidaan joutua siirtämään eteenpäin.
Tutustu kuntien energiatehokkuussopimuksiin: https://energiatehokkuussopimukset2017-2025.fi

Laukaan kunnan ilmastotyö tarkoittaa muun muassa energiatehokkaita talotekniikkajärjestelmiä, uusiutuvan energian käyttöä lämmitykseen, ledejä katuvalaistuksessa ja paljon muuta. Työtä ohjaa ilmastonsuojelusuunnitelma ja kuntien energiatehokkuussopimus. Lue lisää: www.laukaa.fi/ilmastotyo

Laukaa osallistuu valtakunnalliseen Astetta alemmas -energiansäästökampanjaan yhdessä muiden Keski-Suomen kuntien kanssa. Kampanja haastaa kaikki suomalaiset säästämään energiaa ja tasaamaan sähkön kulutushuippuja. Kampanja käynnistyy energiansäästöviikolla 10.–16.10.2022.

Jan Viilos

Yhdyskuntatekniikan päällikkö

040 583 5320

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Jani Veikkolainen

Tilapalvelupäällikkö

0400 345 735

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi