Multamäen leirikeskuksessa savusaunapalo

Laukaan kunnan omistamassa Multamäen leirikeskuksessa syttyi lauantaina iltapäivällä keskisuuri rakennuspalo. Hirsirakenteinen savusauna syttyi palamaan lämmityksen yhteydessä. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja eikä vaaraa alueella oleskelleille ihmisille.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle klo 16.30 liekit löivät savusaunan kiukaan kivien läpi. Kiukaan yläpuoliset levyt ja kattorakenne kärsivät pahimmat vahingot.

Pelastuslaitoksen yksiköt saivat tehtyä sammutushyökkäyksen nopeasti. Jälkisammutus jatkui noin kolme tuntia, minkä jälkeen jälkivartiointivastuu siirtyi kunnalle.

-Vartioimme savusaunaa pelastuslaitoksen suositteleman ajan, minkä jälkeen arvioimme syntyneet vahingot ja teemme korjaussuunnitelman. Selvää kuitenkin on, että savusauna on tämän kesän ajan poissa käytöstä, kertoo kunnan vapaa-aikajohtaja Salla Turpeinen.

Lasten ja nuorten kesäleirit käynnistyvät Multamäessä normaalisti ensi maanantaina.

-Alueen muille rakennuksille ei aiheutunut palosta haittaa. Leiriläiset pääsevät kylpemään muissa saunoissa normaalisti. Savusaunan alue rajataan selkeästi leirikäytön ulkopuolelle, Turpeinen toteaa.

Lisätietoja

Salla Turpeinen

Vapaa-aikajohtaja

050 473 0121

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi