Nuorisopalveluissa osallisuus tarkoittaa kuulumista ja kuulluksi tulemista

Kuluvalla viikolla, 2.–5.2.2026, vietetään osallisuusviikkoa. Nuorisopalveluille viikko on erityisen tärkeä, sillä osallisuuden teemat ovat keskiössä kaikessa toiminnassamme – ympäri vuoden.

Kuluvalla viikolla, 2.–5.2.2026, vietetään osallisuusviikkoa. Nuorisopalveluille viikko on erityisen tärkeä, sillä osallisuuden teemat ovat keskiössä kaikessa toiminnassamme – ympäri vuoden.

Osallisuudella tarkoitetaan kuulumisen tunnetta, mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämään sekä osallistumista yhteisöjen ja yhteiskunnan toimintaan. Se on vastavoima syrjäytymiselle, välinpitämättömyydelle ja vieraantumiselle. Osallisuus on kuulumista ja kuulluksi tulemista. Laukaan nuorisotyössä korvia pidetään erityisen höröllään osallisuusviikolla nuorten toiveiden ja tarpeiden kuulemiseksi ja niiden eteenpäin viemiseksi.

Nuokkari on nuorten oma tila

Nuorisotila eli nuokkari on monelle nuorelle tärkeä yhteisö ja oma tila. Nuorisotilan toiminta rakentuu yhdessä nuorten kanssa, ja heillä on mahdollisuus päättää, millaista toimintaa tarjotaan ja millainen tunnelma tilassa vallitsee. Toisella nuokkarilla tykätään enemmän askarrella ja pelata bingoa, toisella useimmiten keitellään nuudelia ja pelataan pleikkarilla.  

Nuokkarilla päätetään yhdessä tulevien viikkojen ohjelmasta. Kun jollain herää hauska idea, siihen on helppo tarttua. Nuokkareilla nuoret myös itse riemastuvat ohjaamaan toisilleen erilaisia pelejä ja kilpailuja. Nuoriso-ohjaaja huolehtii siitä, että jokaiselle löytyy mukavaa tekemistä, samalla on mahdollisuus keskustella kaikenlaisista asioista ja vaihtaa kuulumisia. 

Koulunuorisotyö toimii siltana kouluarjen ja vapaa-ajan välillä

Laukaan nuorisopalveluilla on käynnissä koulunuorisotyön hanke, jossa työskentelee tällä hetkellä kaksi työntekijää kahdella eri tavoitekärjellä. Koulunuorisotyöntekijät tekevät töitä Lievestuoreen yhtenäiskoululla, sekä Laukaan kirkonkylällä Sydän-Laukaan koulussa, Laukaan lukiolla ja Poken Laukaan toimipisteellä.

Hankkeen tavoitteena on mm. lisätä nuorten osallisuuden ja kouluviihtyvyyden tunnetta ja opintoihin kiinnittymistä, sekä tarttua yksittäisten oppilaiden kokemaan ahdistukseen ja yksinäisyyden kokemukseen. Osallisuus toimii kouluympäristössä tehtävän nuorisotyön työkaluna sekä tavoitteena. Oppilaitoksissa nuorten osallisuuteen panostetaan monin tavoin esimerkiksi opetussuunnitelmaan kirjattuna toimintana, jonka toteuttamiseen myös koulunuorisotyö osallistuu.

Kouluilla ja nuorisotyöllä on yhtenevät tavoitteet lisätä yhteisöllisyyttä ja nuorten yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja se onnistuu parhaiten nuorilta itseltään nousevilla ideoilla ja toiveilla. Nuoret yhteen kokoavat välituntitoiminnat, teemaoppitunnit sekä luokkien yhteiset toimintatuokiot ovat kaikki hyviä esimerkkejä osallisuuden sekä yhteisöllisyyden lisäämiseksi. Koulunuorisotyöntekijä pystyy myös tarttumaan niiden nuorten asioihin, jotka kokevat osattomuutta ja ahdistusta koulunkäyntiin liittyen.

Nuori etsivän nuorisotyön aktiivisena toimijana

Osallisuus näkyy vahvasti myös etsivien nuorisotyöntekijöiden työssä. Nuori ei ole toiminnan ja palvelun kohde, vaan sen aktiivinen tekijä ja toimija. Etsivässä nuorisotyössä nuori kohdataan yksilönä, jolla on oikeus tulla kuulluksi ja vaikuttaa omaan elämäänsä koskeviin päätöksiin. Etsivän nuorisotyöntekijän puoleen käännytäänkin vapaaehtoisesti ja omaehtoisesti, silloin kun tarve herää.

Etsivä nuorisotyöntekijä Santtu kuvaa osallisuutta näin:

”Osallisuus tarkoittaa etsivässä nuorisotyössä sitä, että nuori kohdataan aktiivisena toimijana, jolla on oikeus tulla kuulluksi, vaikuttaa omaan elämäänsä koskeviin päätöksiin ja olla mukana häntä koskevien palvelujen ja tukitoimien suunnittelussa ja toteutuksessa. Nuoren vahvuudet tunnistetaan ja nuoren onnistumiset tehdään näkyviksi. Etsivä toimii rinnalla kulkijana, ei puolesta tekijänä.”

Nuori määrittää toiminnan tavoitteet ja asiat joiden parissa työskennellään. Myös se miten, missä ja kuinka usein, muotoutuu jokaisen nuoren kohdalla yksilöllisesti hänen tarpeiden ja toiveidensa mukaan. Etsivä nuorisotyö on siis oman näköistä jokaisen nuoren kohdalla. Nuori saa elää omannäköistä elämää ja määritellä mihin nuorisopalveluiden toimintaan tai palveluun hän osallistuu.

Nuorten ja työntekijöiden ääni esiin – pienissä ja suurissa asioissa

Nuorisopalvelut huolehtivat osallisuuden teemojen toteutumisesta ja edistämisestä arjen kohtaamistyössä sekä myös isommassa kuvassa. Nuorisopalveluiden nuorisokoordinaattori Jenni nostaa esiin osallisuuden merkityksen sekä nuorten että työntekijöiden näkökulmasta:

“Koen, että yksi tärkeimmistä tehtävistäni nuorisokoordinaattorina on mahdollistaa nuorten äänen kuuluviin saaminen yhdessä työntekijöiden kanssa. Osallisuutta on pienissä asioissa, kuten nuokkarin perjantai-illan ruokatoiveissa, sekä isommissa kokonaisuuksissa, kuten nuorten toiminnan ja palvelukokonaisuuksien kehittämisessä. Kunnan nuorisotyön tehtävänä on vahvistaa nuorten omaa asemaa kunnan asukkaina huolehtien heidän tarvitsemien palveluiden saatavuudesta ja laadusta. Koordinaattorina tärkeää on myös tietenkin työntekijöiden osallisuuden vahvistaminen, esimerkiksi että jokainen voi vaikuttaa omaan työhönsä ja viedä sitä oman ammatillisen kehittymisen suuntaa, kuitenkin nuoret ja heidän tarpeensa keskiössä pitäen.”

Lievestuoreen nuoriso-ohjaaja Essi kuvaakin työtä aika vapaaksi:

Meidän työyhteisö onnistuu tosi hyvin siinä, että meitä ei vain osallisteta päätöksentekoon vaan me ollaan itse aktiivisia työmme suunnittelijoita ja toteuttajia arkisesti ja tiiminä pidemmälläkin tähtäimellä. Me luotetaan paljon toisten tekemään työhön ja visioon. Jokaisen keinot toteuttaa mahdollisimman osallisuutta edistävää ja osallistavaa nuorisotyötä on erilaisia ja siksi ne ei tunnu päälleliimatuilta vaan sopivan joustavilta ja tarpeisiin vastaavilta. Nuoret keksii kyllä hauskoja juttuja ja niitä on kiva lähteä yhdessä toteuttamaan!

Nuorisopalveluiden mielestä osallisuuden teemojen pohdiskelu kannattaa. Osallisuusviikko herättelee hyvin ammattilaisia ympäri Suomen teeman äärelle. Jokainen voi lisätä hyvinvointia ympärillään huolehtimalla siitä, ettei sulje toisia ulkopuolelle.

Ihmisen yksi keskeisimmistä tarpeista on kuulumisen tunne. Kun kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi, vahvistuu turvallisuuden tunne, usko tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin. Osallisuus rakentaa hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja luottamusta. Osallisuus ei ole nuorisopalveluilla nuorille tarjottu mahdollisuus, vaan perusedellytys merkitykselliselle toiminnalle.

Hyvää osallisuusviikkoa kaikille!

kirjoittaja: Laukaan nuorisopalveluiden työntekijät