Osallistuva budjetointi etenee äänestysvaiheeseen marraskuussa

Laukaan kunta käyttää 50 000 euroa kuntalaisten ideoiden toteuttamiseen vuonna 2023. Kyse on osallistuvasta budjetoinnista (osbu), jossa asukkaat ovat mukana suunnittelemassa ja päättämässä taloutta koskevista asioista.

Ideointivaiheessa elokuussa kenen tahansa kuntalaisen tai kunnassa toimivan yhteisön oli mahdollista jättää oman ideansa. Ideoita jätettiin yhteensä huimat 255 kappaletta!

Mitä tapahtuu tällä hetkellä?

Ideoiden tulva on otettu ilolla vastaan ja kunnan eri alojen työntekijöistä koottu asiantuntijaryhmä työskentelee parhaillaan kiivaasti ideoiden äärellä. Samankaltaisia ideoita yhdistetään ja kustannusarvioita tarkennetaan. Valitettavasti osa ideoista joudutaan myös karsimaan sääntöjen vastaisina. Karsiutuneissa ideoissa on mukana monia loistoideoita, jotka eivät esimerkiksi kuulu kunnan toimialalle tai ylittävät kustannuksiltaan ideoille varatun summan. Näistäkin ideoista on kuitenkin hyötyä; useita ideoita pystytään välittämään esimerkiksi yrityksille ja eri yhteisöille. Samoin kustannuksiltaan liian korkeat ideat antavat kuitenkin suuntaviittoja sille, millaista kehittämistyötä kunnalta toivotaan.

Marraskuussa on äänestysvaiheen aika

Meneillään olevan kehittämisvaiheen jälkeen suunnitelmat asetetaan kuntalaisille avoimeen äänestykseen marraskuussa, 1.-20.11. Alkuperäisen aikataulun mukaan äänestysvaihe olisi toteutunut lokakuussa, mutta runsaasta ideamäärästä johtuen kehittämisvaiheelle tarvitaan pidempi aika. Näin äänestyksessä on ehdolla harkittuja ja varmasti toteuttamiskelpoisia ideoita.

Äänestyksen tulos ja vuonna 2023 toteutettavat hankkeet julkistetaan valtuuston kokouksessa maanantaina 5.12. Eniten ääniä saaneet ideat toteutetaan vuonna 2023.

Mitä on osallistuva budjetointi?

Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat ovat mukana suunnittelemassa ja päättämässä taloutta koskevista asioista. Tavoitteena on syventää demokratiaa, kehittää entistä vahvempia yhteisöjä ja tehdä julkishallinnon budjeteista oikeudenmukaisempia ja tehokkaampia. Laukaassa osallistuvaa budjetointia toteutetaan tällä tavoin ensimmäistä kertaa.

Eero Raittila

Talous- ja henkilöstöjohtaja

040 663 7306

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi