Puistokujan leikkipuisto Laukaan kirkonkylässä lakkautetaan – Pappilanpuistoon uusia välineitä

Laukaan kirkonkylän Puistokujan leikkipuiston laitteet ja turva-alustat ovat käyneet niin huonokuntoisiksi, että leikkipuisto on päätetty lakkauttaa.

Laukaan kirkonkylässä on runsaasti lasten leikkipaikkoja. Yksi niistä, Puistokujan leikkipuisto lakkautetaan, koska puiston laitteet ja turva-alustat ovat käyneet liian huonokuntoisiksi. Alueella on kuitenkin edelleen useita leikkipuistoja. Muutoksen jälkeen Laukaan kirkonkylässä on edelleen 18 lasten leikkipaikkaa. Yhteensä Laukaassa on 35 leikkipuistoa.

Puistokujan leikkipaikan hyväkuntoisimmat laitteet, Multispinner ja kiipeilyteline siirretään Pappilanpuiston leikkipaikalle. Samalla Pappilanpuisto saa pienemmille lapsille toivottuja välineitä (kuva alla). Pappilanpuiston leikkipaikan uudet välineet ovat Kompan GreenLine sarjaa.

Havainnekuva Pappilanpuiston leikkipaikalle tulevista uusista laitteista

-Sarjan välineet ovat suunniteltu ympäristöystävällisistä materiaaleista, joilla on mahdollisimman pieni CO2e-päästökerroin. Esimerkiksi paneelit ovat 100 % kierrätettyä valtamerijätettä, jota on syntynyt kulutusjätteestä, kertoo leikkipaikoista vastaava puistomestari Paula Nieminen Laukaan kunnasta.

-Ymmärrän, että Puistokujan leikkipuiston lakkautus herättää harmitusta alueen lapsiperheissä, Nieminen jatkaa. Leikkipuiston laitteet ja turva-alustat olivat kuitenkin niin huonokuntoisia, että puisto olisi tarvinnut täydellisen uudistamisen.

Laukaan Leikkipaikkojen määrä ja sijainnit Laukaassa on kartoitettu. Laukaassa on muutoksen jälkeen edelleen 35 leikkipuistoa, jotka on sijoitettu mahdollisimman kattavasti eri puolilla taajamia.

Jatkossa toimintoja on tarkoitus keskittää ja joitakin puistoja tullaan lakkauttamaan lähivuosina. Asiasta on päättänyt Laukaan kunnan tekninen lautakunta.

Lisätietoja

Lasten leikkipaikat Laukaassa

Paula Nieminen

Puistomestari

040 182 6011

Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa

paula.nieminen@laukaa.fi