Riitta Varpuharjulle Laukaan kunnan kulttuuripalkinto

Laukaan Helkanuorten vetäjä ja Laukaan Kalevalaiset Naiset ry:n puheenjohtaja Riitta Varpuharju on valittu Laukaan kunnan vuosittaisen kulttuuripalkinnon saajaksi. Riitta on aktiivinen kulttuurialan toimija, jonka erityisalaa on paikallisen kulttuuriperinnön ja suomalaisen kansanperinteen ylläpitäminen ja jakaminen.

Riitta Varpuharju on vuosien ajan vetänyt ilmaista matalan kynnyksen Helkakerhoa laukaalaisille lapsille ja nuorille. Kerhossa lapset ja nuoret oppivat suomalaisesta kansanperinteestä inspiroivassa ja idearikkaassa hengessä. Lisäksi Riitta on ollut ideoimassa ja toteuttamassa Laukaassa monia muitakin kulttuuritapahtumia kuten kansallispukuhiihtoa.

  • Palkinto on todella iloinen yllätys. Hienoa, että ruohonjuuritason kulttuuritoimintaa arvostetaan, Riitta kommentoi palkinnon saamista.

Laukaan kunnan kulttuuripalkintoa on jaettu vuodesta 1985 saakka sellaiselle kulttuurielämän toimijalle, joka on edistänyt tai tehnyt laukaalaista kulttuuria jollain tavalla tunnetuksi. Kuntalaiset saavat esittää ehdotuksia palkinnon saajasta, ja palkinnonsaajan valitsee esitysten perusteella sivistyslautakunta.

Kulttuuripalkinto ojennetaan Riitta Varpuharjulle Viertolassa keskiviikkona 4.6. klo 17. Palkitsemistilaisuudessa jaetaan myös Laukaan Säästöpankin kulttuurisäätiön myöntämät urheilustipendit nuorille urheilijoille. Tilaisuudessa on kahvitarjoilu ja siellä esiintyvät Laukaan kunnan nuoret kesämuusikot. Tilaisuus on maksuton eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa!