Tapahtumien järjestäminen Laukaassa 13.8. – 9.9.2021

Piirustus Ko

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) antoi keskiviikkona 11.8. määräyksen kokoontumisrajoituksista ja turvavälien noudattamisesta yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa Laukaan kunnan alueella.  Rajoitukset tulevat voimaan perjantaina 13.8. alkaen. Rajoitukset eivät koske yksityistilaisuuksia.

Kokoontumisrajoitukset ylittävien tapahtumien järjestäminen sisä- ja ulkotiloissa on mahdollista, kun noudatetaan THL:n ja OKM:n turvallisuusohjeita.  Avin uusi päätös korostaa fyysisen turvavälin noudattamista. Jos nämä edellytykset eivät täyty, yleisten kokousten osallistujarajoitukset ovat sisätiloissa 10 henkilöä ja ulkotiloissa 50 henkilöä.

Laukaan kunta on selvittänyt tapahtumien järjestämisen edellytyksiä Avin aluehallintoylilääkäri Laura Blåfieldiltä ja Aluehallintoviraston ylitarkastaja Mari Kyllöseltä sekä Seututerveyskeskuksen tartuntatautilääkäri Kari-Pekka Vuorelta. Kunnan koronaryhmä on käynyt läpi turvallisuusjärjestelyjä tapahtumajärjestäjien kanssa ja ohjaa ja opastaa tarvittaessa järjestäjiä.

Turvallisuussuunnitelma yleisötapahtumista

Yleisötilaisuuksien järjestäjien tulee tehdä tilaisuudesta turvallisuussuunnitelma, jossa huomioidaan koronavirukselta suojautuminen ja riskeihin varautuminen, Avin viimeisimpiä ohjeita noudattaen. Suunnitelma tulee toimittaa Laukaan kunnan terveystarkastajalle osoitteella terveystarkastat (a) laukaa.fi, joka on kunnassa Avin määräystä valvova viranomainen (Jukka Lappalainen). Lataa suunnitelmapohja alta tai käytä omaa pohjaa. Turvallisuussuunitelma tulee pitää yleisön nähtävillä henkilötietoja lukuun ottamatta.

Laukaalaiset tapahtumajärjestäjät kertovat seuraavaa Avin linjauksen vaikutuksista tilaisuuksiensa järjestämiseen:

  • Tapsa-Cup on kokonaisuudessaan ulkona järjestettävä harrasteliikuntatapahtuma, johon joukkueet ilmoittautuvat etukäteen. Yhteyshenkilöt on etukäteen opastettu liikenteenohjauksen, hygieniaohjeiden, Avin ohjeen mukaisten koronatoimien, ensiavun ja muun turvallisuuden osalta.
  • Opastus on tehty kirjallisesti ja sähköisesti suoraan joukkueille.
  • Tilaisuus ei ole yleisötapahtuma tai virallinen SPL:n pelilisenssioikeuksia vaativa ottelutapahtuma.
  • Tapahtumaan ei myydä pääsylippuja, paikalla ei ole katsomoita ja pelialueet ovat laajasti erillään toisistaan levittyen koko yleisen liikuntapuiston alueelle. Kullakin pelialueella on yhtäaikaisesti enintään 20 henkilöä.
  • Edellytyksenä osallistumiselle on kaikkien ohjeiden noudattaminen ja, että tapahtumaan osallistujat tulevat terveenä paikalle.

Lisätietoja Tapsa-Cupin Facebook-sivuilta

Tilaisuus järjestetään noudattaen viimeisimpiä Avin ohjeita.

  • Yleisö on tervetullut markkinoille terveenä ja näitä ohjeita noudattaen.
  • Tilaisuus järjestetään kokonaisuudessaan ulkotiloissa.
  • Kaikille sisääntuloväylille järjestetään käsiendesinfiointimahdollisuus sekä näkyvät tiedotteet käsien puhdistamisen tärkeydestä, suositus maskin käytöstä ja fyysisen etäisyyden ja turvavälien noudattamisesta.
  • Maskeja on saatavilla LC Ladyjen kahviosta, jos omaa ei tullut mukaan.
  • Kaikki markkinamyyjät ohjeistetaan huolehtimaan pintojen tehostetusta siivoamisesta ja turvallisuusohjeiden noudattamisesta
  • Järjestyshenkilöstö huolehtii yleisestä siisteydestä, roskisten riittävyydestä sekä kiinnittää erityistä huomiota yleisön turvallisen väljyyden noudattamiseen, ruuhkautumisen ehkäisyyn ja puuttuu tarvittaessa ruuhkautumiseen ohjaten ja neuvoen yleisöä.

Lisätietoja LC Laukaan Facebook-sivuilta

Tapahtuman mittakaava olisi tuhansia ihmisiä, joten tapahtuma on päätetty perua. Avin ohjeiden noudattaminen olisi ollut tavallisella väkimäärällä ja meidän resursseillamme mahdotonta. Koululaisille rajattu perinnepäivä perjantaina 27.8. pystytään kuitenkin järjestämään viimeisimpiä turvallisuusohjeita noudattaen, koska osallistujamäärä on niin pieni, n. 350 oppilasta. Tilaisuus on organisoitu koulujen kanssa heidän turvallisuusohjeitaan noudattaen.

Lisätietoja Tupaswillan verkkosivuilta.

Järjestämme tilaisuuden noudattaen kaikkia olemassa olevia turvallisuusohjeita. Meidän ohjeemme osallistujille ovat seuraavat:

  • Saavu paikalle ainoastaan terveenä (jos sinulla on pieniäkin flunssan oireita tai epäilet altistuneesi koronavirukselle, ethän saavu tapahtumaan).
  • Saavu paikalle hyvissä ajoin välttäen mahdolliset ruuhkautumiset. Jos saapuessasi sisäänpääsyssä on jonoja, huolehdi omalta osaltasi turvaväleistä ympärillä oleviin henkilöihin.
  • Pese kädet saippualla / käytä käsidesiä saapuessasi alueelle ja säännöllisesti tapahtuman aikana. Alueella on useita käsienpesu- sekä käsidesipisteitä.
  • Huomioi viranomaisten suositukset kasvomaskin käytöstä. Tällä hetkellä THL suosittelee kasvomaskin käyttöä koko Suomessa. Henkilökunta käyttää kasvomaskia tapahtumassa.
  • Pidä riittävä etäisyys toisiin asiakkaisiin ja henkilökuntaan.
  • Tapahtuma-alue on suuri ja alueella on pöytiä ja penkkejä turvavälein.
  • Huolehdi hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta.
  • Suosi kortti- ja lähimaksua.
  • Laita roskat suoraan roskikseen ja tyhjät tölkit niiden keräyspisteeseen.
  • Koko henkilökuntamme on opastettu hygieenisiin toimintatapoihin. Alueella kiertää jatkuvasti siivoajat, jotka desinfioivat kosketuspintoja ja pitävät ympäristön siistinä.
  • Tapahtuma järjestetään viranomaisten ohjeiden ja suositusten mukaisesti. Jokaisen tulee huolehtia omalta osaltaan turvallisuusohjeiden noudattamista.
  • Seuraamme jatkuvasti päivittyviä ohjeistuksia ja määräyksiä, joten muutokset ovat mahdollisia.
  • Tervetuloa juhlimaan turvallisesti Venetsialaisia Laukaan satamaan!

Lisätietoja verkkosivuilta tai Facebook-tapahtumasta

Laukaan kunnan koronatiedotus

www.laukaa.fi/korona

Lisätietoja

Jukka Lappalainen, Laukaan kunnan koronatyöryhmän johtaja, p. 040 056 4983
Jussi Silpola, sivistysjohtaja, p. 040 025 0743
Linda Leinonen, kunnanjohtaja, p. 040 188 0566

etunimi.sukunimi@laukaa.fi