Laukaa innostaa iäkkäät liikkumaan

Laukaa valittiin Ikäinstituutin koordinoimaan Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan, jossa lisätään liikkumis- ja ulkoilumahdollisuuksia vielä kotona itsenäisesti pärjääville ikäihmisille. Valtakunnalliseen terveysliikuntaohjelmaan valittiin joulukuussa 13 uutta kuntaa.

Voima- ja tasapainoharjoittelua

Suurin osa yli 75-vuotiaista ihmisistä asuu vielä omassa kodissa ilman säännöllisiä palveluita. Heistä noin joka toisella on liikkumisvaikeuksia, esimerkiksi haasteita kävellä puoli kilometriä (THL:n FinTerveys). Nämä ihmiset tarvitsevat liikkumiskyvyn, osallisuuden ja itsenäisen selviytymisen avuksi terveysliikuntaa. Neljäsosa iäkkäiden kaatumisista on ehkäistävissä säännöllisellä voima- ja tasapainoharjoittelulla.

  • Ikäinstituutti tarjoaa kunnan ammattilaisille ja vertaisohjaajille maksuttomia koulutuksia ja verkostotapaamisia. Iäkkäiden kuntalaisten ja Laukaan kunnan poikkisektorisen Voimaa vanhuuteen -yhteistyöryhmän kanssa kehitetään iäkkäiden tarpeita ja toiveita vastaavaa terveysliikuntaa, kiteyttää ohjelmajohtaja Katja Borodulin.

Laukaan kunnan Voimaa vanhuuteen -työtä koordinoi vanhuspalveluiden ennakoiva työ ja vapaa-aikatoimen erityisliikunta.

  • Hankkeen avulla on tavoitteena löytää palveluiden ulkopuolella olevat iäkkäät henkilöt ja lisätä heille soveltuvaa voima- ja tasapainoharjoittelua, liikuntaneuvontaa sekä ulkoilutoimintaa. Tavoitteena on tuoda kunnan eri toimijat yhteen iäkkäiden henkilöiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi liikunnan keinoin. Hankkeessa toteutetaan valtakunnallisia Ikäinstituutin linjauksia.   

Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa on ollut tähän mennessä mukana 96 kuntaa. Tammikuussa 2022 mentorointiohjelmassa aloittavat Espoo, Kankaanpää, Karvia, Kerava, Lapinjärvi, Laukaa, Loimaa, Paltamo, Pornainen, Pudasjärvi, Pöytyä, Raasepori ja Ylöjärvi.

Lisätietoa:

ohjelmajohtaja Katja Borodulin, Ikäinstituutti

050 591 2413, katja.borodulin@ikainstituutti.fi

ennakoivan työn palvelupäällikkö, Maarit Engelberg, Laukaan vanhus- ja vammaispalvelut

040 647 2607, maarit.engelberg@laukaa.fi

erityisliikunnanohjaaja, Satu Rautiainen, Laukaan vapaa-aikatoimi

040 764 1896, satu.rautiainen@laukaa.fi

Ikäinstituutin Voimaa vanhuuteen -ohjelma edistää vielä kotona itsenäisesti pärjäävien, toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten (75+) liikkumiskykyä, osallisuutta ja itsenäistä selviytymistä terveysliikunnan avulla. Liikunta on osoitettu tehokkaaksi ja edulliseksi tavaksi edistää ikäihmisten hyvinvointia laaja-alaisesti. Toimintaa toteutetaan Veikkauksen tuotoilla. www.voimaavanhuuteen.fi