Avainsana: Asuminen
Laukaan kunta hakee nyt ehdotuksia vuoden 2025 kulttuuripalkinnon saajaksi. Kulttuuripalkinto on jaettu Laukaassa vuodesta 1985 lähtien henkilölle, yhteisölle tai muulle...
Laukaan kunnan liikkumisohjelman valmistelu eteni keskiviikkona 3.6., kun kuntalaisille avoin yhteiskehittämistilaisuus järjestettiin Laukaan pääkirjastolla. Tilaisuuden avasi kunnanjohtaja Linda Leinonen, ja...
Onnettomuustutkintakeskus antoi 21.5.2026 onnettomuusuhkailmoituksen, joka koskee sementtikuituisia parvekelevyjä. Lujuustesteissä todettiin, että sementtikuituinen levy ei ole sopiva putoamissuojaksi tai estämään putoamista....
Laukaan kunta luovuttaa yhteensä seitsemän uutta tonttia kirkonkylän Laajalahdesta ja Leppäveden Korpelasta. Mukana myös kaksi omarantaista tonttia Saraavesi-järven ääreltä! Luovutustavat...
Laukaan kunta luovuttaa yhteensä seitsemän uutta omakotitonttia kahdesta eri taajamasta: kirkonkylän Laajalahdesta sekä Leppäveden Korpelasta. Laajalahdesta luovutettavien tonttien joukossa on...
Elinvoimakeskuksen ja Laukaan kunnan yhteishankkeessa kunnostetaan Kantolantietä Laukkavirrantien ja Kesäjärvenkadun välisellä matkalla. Samalla rakennetaan kevyenliikenteen väylä uudelle Kuhaniemen koululle saakka....
Laukaan kunta laatii uutta liikkumisohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää kuntalaisten liikunnallista elämäntapaa ja hyvinvointia. Ohjelma kokoaa yhteen palautteet nykyisistä palveluista,...
Laukaan kunnan venepaikkamaksukäytäntö muuttuu ja laituripaikat siirtyvät verkkokauppaan. Laituripaikan varanneita pyydetään toimittamaan Laukaan kuntaan sähköpostiosoite, johon Laukaan kunta voi lähettää...
Laukaan kirkonkylän Laajalahdesta tulee keväällä 2026 myyntiin kaksi omarantaista omakotitalotonttia. Saraaveden rannalla sijaitsevat tontit yhdistävät luonnonläheisen asumisen, väljät rakentamismahdollisuudet ja...
Haaveiletko kodista järven rannalla tai viihtyisässä asuinkeskuksessa? Laukaan kunta tuo keväällä 2026 hakuun upeita pientalotontteja Kirkonkylän Laajalahdesta ja Leppäveden Korpelasta....