Laukaan kunnan liikkumisohjelmaan toivotaan kommentteja ja ideoita

Laukaan kunta on valmistellut kunnan liikkumisohjelmaa vuosille 2027–2030. Ohjelman valmistelua varten on nimetty liikkumisohjelmatyöryhmä kunnanjohtajan päätöksellä (13.11.2025 § 48/2025). Ohjelmaa on työstetty koko kuluvan vuoden ajan yhteiskehittämisen menetelmällä ja siihen ovat osallistuneet kunnan kaikki hallintokunnat ja luottamushenkilöitä. Lisäksi asukkaita ja järjestöjä on osallistettu erillisillä kyselyillä keväällä 2026 ja kaikille avoin tilaisuus järjestettiin kesäkuussa.
Katso aiemmat uutiset liikkumisohjelmatyöstä:
- Laukaan kunta on käynnistänyt liikkumisohjelmatyön
- Kuntalaiset mukana rakentamassa liikkumisohjelmaa
Liikkumisohjelman tavoitteena on edistää kuntalaisten hyvinvointia ja aktiivista arkea sekä kehittää liikkumisen mahdollisuuksia eri puolilla Laukaata. Ohjelmassa tarkastellaan muun muassa liikkumisolosuhteita, palveluita, liikkumiskasvatusta, saavutettavuutta, viestintää ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä.
Työ on edennyt nyt luonnosvaiheeseen ja nyt julkaistuun ohjelmaluonnokseen toivotaan edelleen kommentteja, ajatuksia ja ideoita kuntalaisilta sekä paikallisilta yhdistyksiltä, seuroilta ja muilta liikkumisen parissa toimivilta tahoilta.
Tutustu liikkumisohjelmaan
Kommentoi tai ideoi liikkumisohjelmaa ja voita elokuvalippu!
Liikkumisohjelma ohjaa liikkumisen edistämistä Laukaassa vuosina 2027–2030. Kun olet tutustunut liikkumisohjelman luonnokseen, voit jättää siihen kommentteja, kehittämisehdotuksia ja uusia ideoita alla olevan linkin kautta. Kommentteja voi jättää ma 26.10.2026 saakka. Vastaajien kommentit ja ideat huomioidaan ohjelman valmistelussa. Vastaajien kesken arvotaan 5 elokuvalippua Laukaan leffalauantain 31.10. näytöksiin: Leffalauantai
Huom! Ohjelma on karkea luonnos, eikä siinä ole esimerkiksi visuaalisia elementtejä eikä kuvia tai kaavioita.
Lisätietoja
Liikkumisohjelman etenemistä voit seurata kunnan verkkosivuilta: Laukaan kunnan liikkumisohjelma