Sähkötön päivä, biojätteen punnitsemista ja aurinkopaneeleja – energiansäästöä Laukaan kouluissa

Laukaan kouluissa energiansäästötalkoot otetaan tosissaan. Energiansäästöviikko 10.–16.10.2022 näkyy oppituntien sisällöissä. Ekokouluna tunnettu Satavuon koulussa 221 aurinkopaneelia tuottaa sähköä ja kaikki voivat seurata aurinkosähköntuottoa.

Esimerkiksi Kuhaniemen koulussa perjantai 14.10. on kokonainen sähkötön päivä. Samalla pohditaan mihin kaikkeen sähköä tarvitaan ja tapoja säästää sähköä. Monilla kouluilla järjestetään sähköttömiä oppitunteja. Leppäveden koulussa oppilaiden kanssa ideoidaan erilaisia tapoja säästää energiaa, kertoo vs. rehtori Kirsi Kaunismäki-Suhonen.

Kouluruokailuissa on jo pitkään kiinnitetty huomiota ruokahävikkiin. – Energiansäästöviikko on hyvä ajankohta ottaa ruokahävikin määrä seurantaan yhdessä oppilaiden kanssa ja kannustaa vähentämään sitä, vinkkaa Vehniän koulun koulunjohtaja Pasi Kinnunen.

Haapalan koululla järjestettiin jo lokakuun alussa kierrätykseen innostava syyskirppari, sanoo puolestaan koulunjohtaja Asta Jousmäki.

Askarteluissa ja käsitöissä koulut käyttävät runsaasti kierrätysmateriaaleja kuten pahvia, maitopurkkeja, vessapaperihylsyjä ja luonnon materiaaleja pihalta ja metsästä. – Käsityömateriaaleja kuten kankaita ja puutavaraa saamme lahjoituksena oppilaiden huoltajilta, kertoo Kuhaniemen koulun rehtori Teemu Hytönen.

Kaikissa taajamissa uudet koulut – käytössä energiatehokkaimmat ratkaisut

Laukaassa on 9 alakoulua, yksi yläkoulu ja kaksi yhtenäiskoulua sekä lukio. Oppilaita perusopetuksessa on lähes 2900 ja lukiossa 280. Laukaan kunta panostaa kouluihin oppimisympäristöinä ja on viime vuosina investoinut voimakkaasti koulujen uudistamiseen. Jokaisessa Laukaan neljässä taajamassa on uudet tai peruskorjatut koulut. 10 vuoden aikana on tehty yli 100 miljoonalla eurolla talonrakennusinvestointeja, joissa vanhaa tekniikkaa on korvattu energiatehokkaammilla ratkaisuilla. Kaikissa kiinteistöissä ilmanvaihdon käyntiajat on optimoitu taloautomaatioratkaisuilla.

Energiatehokkuutta on parannettu myös kyläkouluissa. Lämmitysjärjestelmät uudistettiin pohjoisen Laukaan kyläkouluissa vuosina 2017–2020, jolloin lämpöenergian ensisijaiseksi lähteeksi vaihdettiin vesi-ilmalämpöpumput.

Ilmastotyö Laukaassa

Lue lisää

Satavuon koululla 221 aurinkopaneelia tuottaa sähköä

Ekokouluna tunnettu Satavuon koulu ja päiväkoti näyttävät esimerkkiä monille tulevaisuuden kyläkouluille ekologisuudessa ja kestävä kehityksen toteuttamisessa. Puusta rakennettu Satavuon koulu on suunniteltu niin, että sen hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni koko rakennuksen elinkaaren ajan.

Rakennuksen katolle sijoitetut 221 aurinkopaneelia on tuottanut tähän mennessä jo 173,5 megawattituntia energiaa – Aurinkoenergian tuotantomäärää voi seurata reaaliaikaisesti koulun ruokalan näytöltä ja Satavuon koulun pedanet-sivuilta, kertoo koulunjohtaja Tuula Leppäkari. Kouluruokailussa nautitaan runsaasti lähiruokaa. – Hävikkiviikolla biojätteen määrää tarkkaillaan punniten ja koulun kestävän kehityksen keke-agentit rohkaisevat oppilaita syömään ottamansa ruuan. Vertaistuki on toiminut mahtavasti, jatkaa Leppäkari.

Satavuon koululla talotekniikka tukee kestävää kehitystä. Koulurakennuksen valaistus on automatisoitu ja tilat on suunniteltu monikäyttöisiksi ja muuntojoustaviksi. Satavuon koulu onkin koko kyläyhteisön keskus, jossa järjestetään iltaisin ja viikonloppuisin monenlaista harrastustoimintaa ja tapahtumia. Satavuon koululle on myönnetty OKKA-säätiön kestävän kehityksen sertifikaatti.

Lisätietoja

Teemu Hytönen

Koulunjohtaja

050 315 3445

Kuhaniementie 14
41340, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Asta Jousmäki

Koulunjohtaja

040 141 7790

Haapalan koulu, Hietasyrjäntie 260
41370, Kuusa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Kirsi Kaunismäki-Suhonen

Vs. rehtori

040 6341 620

Tiituspohjantie 50 C
41310, Leppävesi

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Pasi Kinnunen

Koulunjohtaja

0400 853 082

Vehniän kylätie 166
41180, Vehniä

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Tuula Leppäkari

Koulunjohtaja

040 672 1010

Tarvaalantie 18
41400, Lievestuore

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Jani Veikkolainen

Tilapalvelupäällikkö

0400 345 735

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi