Lievestuoreen lähimetsien hoitohakkuut keskeytetään

Lievestuoreella suoritettavat lähimetsien hoitoimenpiteet keskeytetään tältä erää. Kevät saapui vauhdilla ja maastovaurioiden välttämiseksi metsänhoitotöitä jatketaan ensi talvena.

Metsäkoneen työskentelyä Majasaaressa

Lievestuoreella on toteutettu hoito-ohjelman mukaisia metsänhoitotoimenpiteitä taajaman lähimetsissä. Hakkuut aloitettiin pääsiäisen jälkeisellä viikolla (vk 14) ja tarkoituksena oli jatkaa niitä niin kauan kuin maasto pysyy jäisenä ja lumisena. Viikonlopun aikana kevään tulo otti harppauksen, joten hakkuut päätettiin keskeyttää, eli toimenpiteitä ei päästä toteuttamaan suunnitellussa laajuudessa. Harvennushakkuut saatiin toteutettua Majasaaren keskiosassa, mutta Majasaaren kärki sekä Pirttilahden, Majaniemen, sataman ja Kisapurren hakkuut siirretään seuraavaan talveen.

Ajokone kerää vielä harvennetuilta alueilta puutavaraa Majasaarentien varteen, josta ne kuljetaan pois. Varothan alueella työskenteleviä koneita! Vaara-alue vähintään 70 metriä.

Kun koneet ovat poistuneet, metsään jäänyttä hakkuutähdettä voi kerätä polttopuuksi.

Lähimetsien hoito-ohjelma

Lue lisää lähimetsien hoitotoimenpiteistä sekä tutustu suunnitelman mukaisiin aluekokonaisuuksiin

Lue lisää

Lisätietoja:

Arto Manninen

Aluetyönjohtaja

0400 463 175

Kuntala, Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Jarmo Toikka

Maankäyttöpäällikkö

040 353 8258

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi