Multamäen metsänkäsittelytoimet käynnistyvät

Multamäen metsänkäsittelyä koskevat päätökset ovat tulleet voimaan, joten toimenpiteet käynnistyvät. Tavoitteena on aloittaa työmaa lähipäivinä ja säiden salliessa viedä ne suunnitellusti loppuun vielä tänä keväänä.

Multamäen lähimetsien käsittelytoimenpiteet oli tarkoitus toteuttaa helmi-maaliskuun aikana, mutta oikaisuvaatimuksen käsittelyn vuoksi aloitus viivästyi. Tarvittavat päätökset tulivat lainvoimaiseksi vasta maaliskuun puolivälissä.

Ilta-aurinko Multamäen huipulta maaliskuussa 2023. Toimenpiteiden jälkeen maisemat avautuvat paremmin Peurunkajärvelle ja Valkolan suuntaan.

Maaston kantavuuden kannalta lämpenevä sää ei aiheuta ongelmia, mutta maastoon jäävien jälkien ja mahdollisen kelirikon vuoksi kunnassa on harkittu toimenpiteiden siirtämisestä seuraavaan talveen. Sääennusteiden mukaan yöpakkasia on kuitenkin vielä luvassa, joten toimenpiteet on päätetty käynnistää. Hakkuukoneet ja metsurit aloittavat työnsä lähipäivinä, mutta tarvittaessa työmaa keskeytetään ja sitä jatketaan myöhemmin.

Alueella liikkujia muistutetaan, että työmaan lähellä ei ole turvallista liikkua, joten pysythän turvallisella etäisyydellä hakkuukoneista ja metsureista.

Lue lisää

Uutinen 18.1.2023: Multamäen lähimetsien käsittelytoimenpiteet toteutetaan kevättalvella

Metsänkäsittelysuunnitelma

Tutustu suunnitelmaan

Lisätietoja

Jarmo Toikka

Maankäyttöpäällikkö

040 353 8258

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi