50 000 euroa asukkaiden ehdottamiin hankkeisiin – äänestä parasta ideaa

Laukaan kunta toteuttaa 50 000 eurolla asukkaiden esittämiä hankkeita ensi vuonna 2023. Osallistuva budjetointi on edennyt äänestysvaiheeseen, jossa laukaalaiset pääsevät vaikuttamaan, mitkä hankkeet toteutetaan.

Ideointivaiheessa kuntalaisilta saatiin 255 ideaa. Jokainen idea käytiin läpi, sen toteuttamiskelpoisuus arvioitiin ja päällekkäiset ideat yhdistettiin. Osallistuvan budjetoinnin ideoiden tulee olla lainmukaisia, toteutettavissa vuoden 2023 aikana, Laukaan kuntastrategiaa edistäviä ja kustannustasoltaan korkeintaan 10 000 euroa. Lisäksi idean tulee olla epäkaupallinen, yleishyödyllinen, syrjimätön ja yhdenvertaisuutta edistävä. Äänestysvaiheeseen ideoita pääsi lähes sata.

Kuka voi äänestää ja miten?

Äänestäminen tapahtuu sähköisessä äänestyspalvelussa, joka löytyy osallistuvan budjetoinnin sivulta, tai paperisella lomakkeella kirjastossa. Äänestää voi kuka tahansa laukaalainen iästä riippumatta. Jokaisella laukaalaisella on käytössään yksi ääni. Ennen äänestystä ideoihin voi tutustua yksityiskohtaisesti äänestyspalvelussa. Ideat on äänestyspalvelussa jaoteltu seuraaviin teemoihin: liikunta ja retkeily; tapahtumat ja kulttuuri; puistot, leikkipuistot ja ympäristön viihtyisyys; koulut; uimarannat, laiturit ja uimahyppytornit; turvallisuus ja liikenne; kylät ja yhteisöt; ikäihmiset ja omaishoitajat sekä lapset ja nuoret.

Kunnan eri alojen työntekijöistä koottu asiantuntijaryhmä kävi läpi kaikki ideat ja kehitteli, yhdisti ja karsi niitä. Samankaltaisia ideoita yhdistettiin ja kustannusarvioita tarkennettiin. Osa ideoista jouduttiin karsimaan sääntöjen vastaisina. Mukana oli useita ideoita, jotka eivät esimerkiksi kuulu kunnan toimialaan tai ylittävät kustannuksiltaan ideoille varatun summan.

Näistäkin ideoista on kuitenkin hyötyä; useita ideoita pystytään välittämään esimerkiksi yrityksille ja eri yhteisöille. Samoin kustannuksiltaan liian suuret ideat antavat suuntaviivoja sille, millaista kehittämistyötä kunnalta toivotaan, kertoo talous- ja henkilöstöjohtaja Eero Raittila Laukaan kunnasta.

Millaisia ideoita karsiutui äänestyksestä?

Äänestyksestä karsiutui monien toivomia ideoita kuten hyppytorni sataman uimarannalle. Laukaan sataman ranta ei sovellu hyppytornin paikaksi, koska ranta on liian matala. Hyppytornille etsitäänkin parhaillaan muuta sijoituspaikkaa. Myös koirapuistot olivat suosittu idea, mutta sellaisen toteuttaminen ei ole mahdollista 10 000 eurolla. Uusien koirapuistojen saamista kuitenkin edistetään muulla tavoin.

Mopoilijoille toivottiin omia alueita eri taajamiin. Asiaa selvitettiin laajasti, mutta vastuukysymykset estävä tällä hetkellä erillisten alueiden osoittamisen mopokohtaamisiin. Tätäkin asiaa kuitenkin työstetään edelleen osallistuvan budjetoinnin ulkopuolella.

Äänestyksestä karsiutuivat myös sellaiset ideat, joita jo toteutetaan tai on toteutettu, esimerkiksi kirkonkylän frisbeegolfradan kunnostaminen ja maastopyöräreittien rakentaminen. Peurunka–Multamäki–Kuusa-välille rakennetaan parhaillaan maastopyöräreittiä. Maastopyöräreittien kehittämiseen on jatkossakin tahtoa, mutta reitit ovat isoja kokonaisuuksia eikä niiden toteuttaminen ei ole mahdollista ensi vuoden aikana.

-Monet liikuntapaikkoihin liittyvät ideat ovat kustannuksiltaan kalliita. Esimerkiksi liikuntapuistoa, kuntosalia tai tekonurmikenttää ei voida toteuttaa 10 000 eurolla, kertoo vs. vapaa-aikajohtaja Satu Rautiainen.

Useita ideoita oli esitetty useampaan kertaan. -Esimerkiksi kuntoportaita toivottiin moneen eri paikkaan saman taajaman sisälläkin. Vihtavuoren kuntoportaat ovat jo toteutuksessa ja muissa taajamissa ideoita yhdistettiin. Näin idealle saadaan enemmän ääniä ja toteutumismahdollisuuskin kasvaa, kuvailee Rautiainen.

Mukana oli myös enemmän toivomuksen kaltaisia ideoita, joista puuttui konkreettinen idea. Myös kaupalliset ideat kuten uusien ravintoloiden perustaminen Laukaaseen, karsittiin. Ravintolan perustaminen ei kuulu kunnan toimialaan. Uusia yrityksiä kyllä tavoitellaan Laukaaseen aktiivisesti.


Mitä on osallistuva budjetointi?

Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat ovat mukana suunnittelemassa ja päättämässä taloutta koskevista asioista. Tavoitteena on syventää demokratiaa, kehittää entistä vahvempia yhteisöjä ja tehdä julkishallinnon budjeteista oikeudenmukaisempia ja tehokkaampia. Laukaassa osallistuvaa budjetointia toteutetaan tällä tavoin ensimmäistä kertaa.

Lisätietoja

www.laukaa.fi/osbu

Eero Raittila

Talous- ja henkilöstöjohtaja

040 663 7306

Kuntala Väistö, Laukaantie 14, PL 6
41341, Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi