Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain kuljetusten asiakkaan omavastuun maksamisen käytäntöön muutos useissa Keski-Suomen kunnissa, myös Laukaassa – Uusi käytäntö helpottaa asiakasta

Jatkossa kuljetuspalveluiden asiakkaan ei tarvitse käsitellä rahaa tai maksukortteja matkojen yhteydessä, vaan hän saa jälkikäteen laskun edellisen kuukauden tehtyjen matkojen omavastuuosuuksista.

Kunnat ryhtyvät laskuttamaan asiakkaan omavastuuosuuden kuljetuspalvelua käyttävältä asiakkaalta jälkikäteen. Tähän saakka asiakas on maksanut omavastuuosuuden kuljettavaan autoon matkan päätteeksi. Matkojen omavastuu perustuu asiakkaan tekemien matkojen pituuteen kuten aiemminkin.

– Uusi käytäntö helpottaa asiakasta, kun hänen ei tarvitse käsitellä rahaa tai maksukortteja jatkuvasti. Jatkossa asiakas saa laskun käyttämiensä matkojen perusteella jälkikäteen matkustuskuukautta seuraavassa kuussa eli ensimmäisen kerran kesäkuussa, jos asiakas on tehnyt matkoja toukokuussa.

Muutos perustuu asiakasmaksulakiin 

Uusi käytäntö perustuu viime vuonna voimaan tulleeseen asiakasmaksulain muutokseen. Sen myötä palveluntuottaja eli tässä tapauksessa kuljettaja ei voi periä sosiaalihuollon asiakasmaksuja. Kuljetuspalvelun omavastuu on sosiaalihuollon asiakasmaksu ja lain mukaan kunta vastaa asiakkaan asiakasmaksujen laskutuksesta.  

Mitä kuntia muutos koskettaa? 

Muutos koskettaa Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden keskitetyssä kyydinvälitysjärjestelmässä mukana olevia kuntia eli Hankasalmea, Jyväskylää, Jämsä-Kuhmoista, Keuruuta, Kinnulaa, Laukaata, Muuramea, Saarikka (Saarijärvi, Karstula, Kannonkoski, Kyyjärvi, Kivijärvi), Toivakkaa, Wiitaunionia (Viitasaari ja Pihtipudas) ja Äänekoskea. Vuoden 2023 alusta lähtien sote-kuljetuksista vastaa ja laskuttaa Keski-Suomen hyvinvointialue. 

Mitä ovat vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetuspalvelut? 

Vaikeavammainen henkilö voi saada vammaispalvelulain mukaisesti myönnettyä kuljetuspalvelua. Matkoja voidaan myöntää muun muassa asioimiseen, työssäkäyntiin, opiskeluun tai jokapäiväiseen elämään liittyviin matkoihin yksilöllisen tarpeen mukaan. Kuljetuspalvelua saavalla henkilöllä on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia liikkumisessa, eikä hän voi vammansa tai sairautensa vuoksi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Sosiaalihuoltolain mukaiset kuljetukset ovat ikääntyneiden asiakkaiden asiointikyytejä, joita voidaan myöntää harkinnan mukaan. 

Kuljetuspalvelua saaville asiakkaille on lähetetty asiakastiedote kuljetuspalveluiden omavastuun maksamisen muutoksesta sekä päivitetty kuljetuspalveluiden ohje. 

Terveisin, 

Satu Kokkonen, vanhus-ja vammaispalvelun johtaja Laukaan kunta  

Anita Myllymäki, sosiaaliohjaaja vammaispalvelut, puh. 040 572 3534
Elina Laitinen, toimistosihteeri vammaispalvelut, puh. 040 359 0640