Aihe: Näin meillä Laukaassa

Laukaassa rakennetaan vahvoja juuria tulevaisuuteen – Leppäveden, Vihtavuoren ja Vehniän varhaiskasvatuspäivä oli täynnä iloa
Tässä uudessa Laukaan varhaiskasvatuspalvelujen blogissa julkaisemme varhaiskasvatuksen kuulumisia eri puolilta Laukaata. Tämä kirjoitus on ensimmäinen osa valtakunnallisen varhaiskasvatuspäivän kuulumisista Leppävedeltä,...

Lukiolaisten liikunnan kurssilla ikäihmiset hikoilivat
Laukaan lukiolaiset pääsivät opastamaan ikäihmisiä lihaskunto- ja kuntosaliharjoitteluun kuluneena syksynä lukion liikunnan kurssilla. Kurssi osoittautui menestykseksi. Lisää samanlaisia kursseja haluttaisiin...

Kuinka meillä Laukaan kunnassa säästetään energiaa?
Tenttasimme kunnan tilapalveluista ja kiinteistöistä, valaistuksesta vastaavilta henkilöiltä, miten energiansäästötalkoisiin on tartuttu Laukaan kunnassa.

Aikamoinen rutistus verkossa!
Tuttuja ja kavereita en vieläkään ole uskaltautunut kunnolla halailemaan. Laukaan kunnan uusien verkkosivujen toteuttaminen sen sijaan oli aikamoinen rutistus!

Kolme ensimmäistä kuukautta Laukaan johdossa
Kunnanjohtaja Linda Leinonen kertoo ensimmäisistä kuukausistaan Laukaan johdossa. Aikaan on mahtunut koronaa, henkilöstömuutoksia ja erityisen liikkuvainen vastaanotto kuntalaisilta ja yrittäjiltä....