Logo ja vaakuna
Laukaan kunnan vaakuna
Kaikilla kunnilla ja kaupungeilla on käytössään heraldinen tunnus eli vaakuna. Laukaan kunnan vaakunaa käytetään valtuuston ja muissa virallisissa yhteyksissä.
Kuvaus: Hopeakentässä punainen sydän, josta kasvaa kolmihaarainen vihreä havunoksa.
Tunnus kuvaa kunnan sijaintia metsien keskellä, kolmen vesireitin sydämessä. Saarijärven, Viitasaaren ja Rautalammin vesireitit yhtyvät Laukaan Saraavedessä. Havunoksan yhdeksän haaraa kuvaavat Wanhan Laukaan entisiä osia ja nykyistä Laukaata. Vuonna 1593 perustettu Wanha Laukaa oli pintalaltaan suuri emäpitäjä, johon kuuluivat aikoinaan Jyväskylän, Suolahden ja Äänekosken kaupungit sekä Jyväskylän maalaiskunta ja Sumiaisten kunta. Myös Hankasalmen, Toivakan ja Uuraisten kuntien alueista osa on entistä Laukaata.
Vaakunan on suunnitellut heraldikko Olof Eriksson v. 1955.

Kunnanhallitus on (KH 24.8.2026 201 §) ohjeistanut Laukaan kunnan vaakunan käytöstä.
Vaakunan käyttölupa
Lupa Laukaan kunnan vaakunan käyttöön vaaditaan, kun vaakuna tai siihen sekoitettavissa oleva tunnuskuvia on tarkoitus ottaa osaksi
- rekisteröityä tavaramerkkiä (Tavaramerkkilaki 544/2019, 12 §) tai
- suojattavaa mallia (Mallioikeuslaki 221/1971, 4a §).
Käytettäessä vaakunaa elinkeinotoiminnassa siihen on haettava lupa viimeistään 30 päivää ennen toiminnan/tuotannon aloittamista. Hakemuksessa on esitettävä luonnos käyttötavasta ja minkälaisessa tuotteessa vaakunaa on tarkoitus käyttää. Kunnan vaakunan käyttöön yksityisessä tai siihen verrattavassa käytössä ei tarvita etukäteislupaa.
Lupahakemus tulee toimittaa sähköisesti osoitteeseen kirjaus @ laukaa.fi. Luvan vaakunan käyttöön myöntää viranhaltijapäätöksellä hallintopäällikkö.
Kunta voi vaatia kunnan vaakunan poistettavaksi sellaisesta tavarasta, painotuotteesta tai muusta viestintämateriaalista, jossa vaakunaa on käytetty tämän ohjeistuksen vastaisesti sen arvoa alentavalla tavalla tai muuten sopimattomasti. Käyttö ei saa aiheuttaa sekaannusta tai epäselvyyttä kunnan roolista toiminnassa. Hallintopäällikkö valvoo kunnan vaakunan käyttöä.
- xMarket-kaupunkituotteet, yrityksen verkkokauppa Better IT (Hallintopäällikkö viranhaltijapäätös § 2/2026)
- Tmi Tuomon Kaiverrus, yrityksen Facebook-sivu (Hallintopäällikkö viranhaltijapäätös § 1/2026)
- Selleriina Jewlry-korvakorut, yrityksen verkkosivut (Hallintojohtaja viranhaltijapäätös § 1/2025)
- Vaakunan käyttölupa Laukaan pääkirjaston alikulkutunnelin maalaukseen (Hallintojohtaja viranhaltijapäätös § 21/2024)
- Vaakunan käyttölupa yksityishenkilölle isännänviiriin (Hallintojohtaja viranhaltijapäätös § 15/2023)
Laukaan kunnan logo ja logon käyttö
Laukaan logona on käytetty hirvilogoa vuodesta 2014. Alkuperäisen hirvilogon on suunnitellut Mikko Lemmetti ja hirvilogo voitti kaikille avoimen suunnittelukilpailun. Vuonna 2016 Laukaan kunnan visuaalisen ilmeen uudistuksen yhteydessä hirvilogoa muutettiin nykyiseen asuun ja sen suunnitteli Kamua Oy.
Laukaan kunnan logo on kunnan liikemerkki ja tarkoitettu vain kunnan omaan ja yhteistyökumppanien käyttöön. Jos tarvitset logon käyttöösi, ota yhteyttä Laukaan kunnan viestintään, viestinta @ laukaa.fi.
Logoa käytetään ensisijaisesti sinisävyisenä, tummilla väripohjilla valkoisena, harmaapohjaista versiota vain silloin, kun julkaisu on mustavalkoinen. Jos tarvitset painokelpoisen tunnuksen yhteistyöhankkeen markkinointimateriaaleihin, lähetä sähköpostia: viestinta @ laukaa.fi.
Laukaan tytäryhtiöillä, Laukaan kehitysyhtiö, Laukaan vesihuolto ja Laukaan vuokrakodit, on omat tunnistettavat versiot Laukaan hirvilogosta. Myös Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskuksella sekä Laukaan kansalaisopistolla on oma logo. Laukaan vapaa-aikatoimi käyttää viestinnässä omaa Vatti-logoa ja -maskottia.
Laukaan kirjasto viestii Laukaan visuaalisen ilmeen lisäksi myös Keski-kirjastojen visuaalisella ilmeellä.

I love Laukaa-tunnus
I love Laukaa -tunnusta käytetään muun muassa erilaisten tapahtumien yhteydessä ja joissakin markkinointimateriaaleissa. I Love Laukaa on kuntalaisten oma merkki ja kenen tahansa käytettävissä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Tytäryhtiöiden logot




Laukaan tekniset tukipalvelut oy
Muut logot






Lisätietoja
Jasper Rouvinen
vt. hallintopäällikkö
050 448 7979
Laukaan Akro, Kantolantie 10a, PL 6
41341, Laukaa
Henkilöstöpäällikkö-virassa (vs. henkilöstöpäällikkönä toimii Sanna Liimatainen, p. 050 315 3310)
Heli Peltola
Viestintäpäällikkö
040 620 3318
Viertola, Saravedentie 3, PL 6
41341, Laukaa
Viestintä ja markkinointi, mediayhteistyö, Visitlaukaa.fi-matkailupalvelut, yritysten kehittämis- ja sijoittumispalvelut