Katujen suunnittelu ja rakentaminen

Katujen suunnittelu perustuu maankäyttöosaston laatimiin ja hyväksyttämiin asemakaavoihin. Suunnitellut kadut rakennetaan vuosittain valtuuston hyväksymän talousarvion puitteissa.

Suunnittelu

Asemakaavoissa määritellään katualueiden sijainti ja leveys. Suunnittelussa määritellään katualueelle kadun ja/tai kevyen liikenteen väylän tarkempi sijainti, leveys, korkeusasema ja kuivatusratkaisut. Kadun valaistuksen suunnittelu on myös yksi osa tätä suunnitteluprosessia. Katusuunnitelmaehdotukset kuulutetaan lain edellyttämällä tavalla kunnan virallisilla ilmoituskanavilla ja suunnitelmat sekä kustannusarviot hyväksyy tekninen lautakunta. Nähtävillä olevat katusuunnitelmaehdotukset löytyvät kunnan verkkosivujen etusivulta kohdasta kuulutukset.

Suunnittelutyö ja siihen liittyvät kartoitus-, mittaus- ja pohjatutkimustyöt tehdään pääosin kunnan omalla henkilöstöllä.

Rakentaminen

Suunnitellut kadut rakennetaan vuosittain valtuuston hyväksymän talousarvion puitteissa. Tekninen lautakunta hyväksyy kolme kertaa vuodessa investointien käyttösuunnitelman ja työohjelman. Käyttösuunnitelmassa esitetään tarkemmin rakennettavat kohteet ja määrärahat. Työohjelmassa esitetään kohteiden rakentamisen aikataulu.

Rakentaminen suoritetaan pääasiassa kunnan omalla henkilöstöllä. Rakentamisessa tarvittavat kaivinkone- ja kuljetuskalusto sekä kiviainesmateriaalit kilpailutetaan vuosittain lain edellyttämällä tavalla. Katujen päällystystyöt ja valaistustyöt kilpailutetaan myös vuosittain.

Lisätietoja

Ari Heikkinen

Suunnitteluinsinööri

040 845 9173

Kuntala, Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Jukka Sorri

Maanrakennusmestari

050 552 4869

Kuntala, Laukaantie 14, PL 6
41341 , Laukaa

etunimi.sukunimi@laukaa.fi

Maantien 637 jalankulku- ja pyöräilyväylä välillä Tiituspohja – Leppävesi, Laukaa

Työt alkavat kesäkuun alussa 2021. Keski-Suomen ELY-keskus toimii hankkeen rakennuttajana, urakoitsijana toimii Oteran Oy. Jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentaminen on ELY-keskuksen ja Laukaan kunnan yhteishanke, jolle eduskunta on myöntänyt erillisrahoituksen.

Voit seurata hankkeen etenemistä Väylän sivuilta.