Rakennusvalvonta
Rakennusvalvonta palvelee ajanvarauksella Laukaan kunnantalon vieressä olevan väistötilan 1. kerroksessa. Laukaan rakennusvalvonta vastaa myös Hankasalmen rakennusvalvonnasta.
Tiedotteet
399/10.03.00.01/2026
Onnettomuustutkintakeskus antoi 21.5.2026 onnettomuusuhkailmoituksen, joka koskee sementtikuituisia parvekelevyjä. Lujuustesteissä todettiin, että sementtikuituinen levy ei ole sopiva putoamissuojaksi tai estämään putoamista.
Sementtikuitulevyjä on käytetty Suomessa laajasti parvekkeilla muun muassa 1960–1980-luvuilla valmistuneissa kerrostaloissa sekä mahdollisesti myöhempien saneerauksien yhteydessä. Laukaan ja Hankasalmen kunnan rakennusvalvonta ohjeistaa asunto-osakeyhtiöitä ja muita kiinteistönomistajia ryhtymään toimiin parvekkeiden ja terassien levytysten turvallisuuden varmistamiseksi, jos rakennuksessa on sementtikuituiset levyt putoamissuojina.
Rakennusvalvonta ohjeistaa kyseisiä asunto-osakeyhtiöitä ja muita kiinteistönomistajia myös harkitsemaan parvekkeiden ja terassien käytön kieltämistä siihen saakka, kunnes putoamissuojien turvallisuus on varmistettu. Rakennuksen omistaja vastaa siitä, että rakennus on turvallinen.
Laukaan ja Hankasalmen kunnan rakennusvalvonta tulee jatkossa edellyttämään, että korjausrakentamisen rakentamislupahakemuksissa esitetään parvekkeiden suojalevyjen ratkaisut, jos putoamissuojina on käytössä sementtikuitulevyjä ja rakennustoimenpide koskee parvekkeita.
Lisäksi työmaa-aikaisen valvonnan yhteydessä kiinnitetään huomiota siihen, onko rakennuksessa käytetty sementtikuitulevyjä parvekkeilla, ja tarvittaessa pyydetään asiassa lisäselvityksiä.
Julkisivuyhdistys on tehnyt ohjeen taloyhtiöille parvekkeiden rakenteiden tarkistamisesta. Se on julkaistu osoitteessa: julkisivuyhdistys.fi/uutishuone/ajankohtaista
Lisää aiheesta
Onnettomuustutkintakeskuksen onnettomuusuhkailmoitus 21.5.2026
Rakennusjärjestys on rakentamisen lainsäädäntöä ja kunnan kaavoja täydentävä asiakirja.
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 27.11.2023 § 299 käynnistää rakennusjärjestyksen muutoksen. Muutoksen tavoitteena on muuttaa voimassa oleva rakennusjärjestys vastaamaan muuttunutta lainsäädäntöä.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) oli nähtävillä 8.-22.12.2023.
Rakennusjärjestysluonnos
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 11.8.2025 § 190 asettaa rakennusjärjestysluonnoksen nähtäville.
Rakennusjärjestysluonnos oli nähtävillä 21.8. – 22.9.2025.
Rakennusjärjestysehdotus
Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 2.2.2026 §21 asettaa rakennusjärjestysehdotuksen nähtäville.
Rakennusjärjestysehdotus oli nähtävillä 19.2. – 23.3.2026 välisen ajan.
Laukaan kunnanvaltuusto on hyväksynyt rakennusjärjestyksen kokouksessaan 1.6.2026 §22. Päätös ei ole vielä lainvoimainen. Kunnanvaltuuston päätöksellä rakennusjärjestys tulee voimaan 1.8.2026 huolimatta mahdollisesta muutoksenhausta.
Rakentamishankkeeseen ryhtyvän on tehtävä purkumateriaali- ja rakennusjäteselvitys rakentamis- tai purkamislupaa hakiessaan. Hakemuksesta on käytävä ilmi arviot rakennus- tai purkuhankkeessa syntyvien purkumateriaalien määrästä. Selvitys tehdään Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämään Rapu-tietojärjestelmään.
Hankkeen valmistuttua selvitys on päivitettävä siten, että siitä käyvät ilmi tiedot rakennuspaikalta pois kuljetettujen rakennus- ja purkujätteiden määristä, toimituspaikoista ja käsittelystä. Päivitys on tehtävä ennen loppukatselmusta.
Sellaisessa uuden rakennuksen rakentamishankkeessa, johon ei sisälly purkamista, on ilmoitettava arvio ainoastaan rakennuspaikalta pois kuljetettavan maa- ja kiviaineksen määrästä.
Rakentamisen neuvonta
Rakentamisen luvitukseen liittyvää neuvontaa saat sähköisen asiointipalvelun Ennakkokyselyt ja viestit -valikon kautta. Rakennustarkastaja vastaa kysymykseesi ja pääset aloittamaan mahdollisen luvan hakemisen.
Myös lupahakemuksen ohjaus ja neuvonta tapahtuu ensisijaisesti asiointipalvelun kautta. Kysymykset ja vastaukset tallentuvat asiointipalvelussa hankkeen kaikkien osapuolten nähtäville.
Rakennustarkastajien puhelinaika
Rakennustarkastajat palvelevat ensisijaisesti sähköisen asiointipalvelun kautta. Tarvittaessa voit soittaa rakennustarkastajalle puhelinaikana.
Jenna Laakso
rakennustarkastaja
0400 798 179
Viertola, Saravedentie 3, PL 6
41341, Laukaa
– Laukaan ja Hankasalmen lupa-asiat
– Lupapäätökset
– Lupakatselmukset
Puhelinaika tiistaisin klo 12 – 14.
Mikäli rakennustarkastaja on soittosi aikana varattuna, hän soittaa sinulle takaisin niin pian kuin mahdollista.
Päivi Niemi
rakennustarkastaja
040 620 3210
Viertola, Saravedentie 3, PL 6
41341, Laukaa
– Laukaan lupa-asiat
– Lupapäätökset
– Katselmukset
Puhelinaika perjantaisin klo 12 – 14.
Mikäli rakennustarkastaja on soittosi aikana varattuna, hän soittaa sinulle takaisin niin pian kuin mahdollista.